Den of Thieves, suomennettuna varkaiden luola tai pesä, sai ensi-iltansa vuonna 2018. Tosin Suomeen sitä ei teatterilevitykseen tuotu. Siinä karski Los Angelesin sheriffilaitoksen poliisi ”Big Nick” O´Brien (Gerard Butler) jahtasi suureellisen pankkiryöstön tekijöitä, joista yksi oli entinen merijalkaväen sotilas ja nykyinen baarimikko Donnie Wilson (O´Shea Jackson Jr.). Elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton mutta menestyi juuri sen verran lippuluukuilla, että sille päätettiin tehdä muutaman vuoden mietintätauon jälkeen jatko-osa, jota nyt pääsemme katsomaan.
Belgian Antwerpenin satama on kokonaisrahtimäärältään Euroopan toiseksi suurin. Kaupunki tunnetaan myös timanttikaupan suurena keskuksena. Den of Thieves: Pantera saa alkusysäyksensä, kun kaupungin lentoasemalla tehdään rahtikoneen ryöstö, kohteena pinkki timantti. Tuo samainen timantti sattuu olemaan eteläitalialaisen pahamaineisen mafian ´Ndranghetan pomon eläkesijoitus, joten heidän kiinnostuksensa keikan tekijöitä kohtaan on taattu.
Toinen porukka, joka tuota kiveä tavoittelee, on albanialais-italialainen roistojoukko Pantera. Porukkaan on pestautunut jo edellisessä elokuvassa tutuksi tullut Donnie, jonka Panteran pomo Jovanna (Evin Ahmad) saa ujutettua Nizzan timanttikeskuksen sisäpiiriin ryöstöä valmistelemaan.
Juuri vaimostaan eronnut Big Nick karistaa kengistään LA:n pölyt ja matkustaa hänkin Etelä-Ranskan helmeen liittyäkseen Panteran timanttikeikalle. Keikasta on tulossa hurja Nizzan timanttialueen äärimmäisen tiukasta vartioinnoista johtuen. Mutta kerrankos niitä rankkoja kilikalikeikkoja on tehty.
Den of Thieves: Pantera, jonka nimeä ei nykytyyliin ole viitsitty suomentaa, on mainio vanhan koulukunnan ryöstöleffa, jonka parissa viihtyy sen yli kahden tunnin kestosta huolimatta. Edellytyksenä tosin on, että jättää mielestään logiikan alkeetkin ja heittäytyy elokuvan vietäväksi samalla kun rouskuttaa poppareita menemään. Sen verran aukkoinen jo edellisen elokuvan ohjanneen Christian Gudegastin tällä kertaa yksin laatima käsikirjoitus on.
Muutoin voisi kehua Nizzan kauneutta, mutta kaupunki onkin lavastettu Teneriffalle. Eipä tuo niin haittaa. Elokuvaa pitää lähestulkoon pystyssä rähjäisen äijämäisellä karismallaan muun muassa Fallen-elokuvasarjasta tuttu skottinäyttelijä Gerard Butler. Räppäri-näyttelijä Ice Cuben eli O´Shea Jacksonin poika Jr. pääasiassa selviytyy roolissaan Donniena. Snabba Cash -tv-sarjassa loistanut kurditaustainen ruotsalaisnäyttelijä Evin Ahmad tekee hienon roolityön Pantera-joukkion äijäkööriä paimentavana johtajana. Jossain määrin porukasta nousee esiin myös tärisyttävästä tv-sarjasta Gomorra tunnetuksi tullut Salvatore Esposito.
Mukaan on leivottu huumoriakin. Toistuvasta vitsistä käy se, kuinka ranskalainen voisarvi kuuluu ääntää oikein. Että sellaista. Elokuvan kolmas tähti tulee täysin Butlerin karismasta ja sinänsä sujuvasta tarinankerronnasta.
Hannu Liekso
Den of Thieves: Pantera -elokuvan traileri
