Pieni mutta urhea hiiri on täysin sivuosassa nimikkoelokuvassaan, jonka tarinankuljetus tuntuu sattumanvaraiselta.
Kuningaskunta vaipuu maansuruun; linnan kellarissa maailmaa nähnyt rotta haluaa pois barbaaristen lajitovereittensa parista, ja hiirien yhteiskuntaan syntyy isokorvainen minihiirulainen, joka ei opi pelkäämään. Linnan tornissa palvelustyttö haaveilee olevansa valtakunnan prinsessa, joka puolestaan kaipaa jotain. Nämä ja monet muut elementit liittyvät toisiinsa tavalla, joka ei elokuvasta selviä. Katsoja ehtii jo kyllästyä ajatuksenvirralla ilmaantuviin uusiin hahmoihin ja sivujuonteisiin tarinan alkamista odotellessaan ennen kuin tajuaa, että yhä uudet harha-askeleet ja motivoimattomat henkilöt ovat tarinan juoni.
Brittituotanto osoittaa, että eurooppalainen tietokoneanimaatio on edistynyt ulkoisesti, mutta vielä ollaan valovuosien päässä amerikkalaisesta kuvanlaadusta ja tarinan kurinalaisuudesta. Se on harmi, sillä sliipatummissa jenkkituotannoissa ei taatusti tukehduta keittoon eikä positiivisiin päähenkilöihin kuulu mielenterveysongelmista kärsivä sikopaimentyttö.