Tiesitkö, että vuonna 1889 valmistunut Eiffel-torni muodostaa jättimäisen A-kirjaimen? Mikäli uskomme Martin Bourboulonin ohjaamaa, tositapahtumien inspiroimaa elokuvaa, tulee kirjain erään tietyn nimen ensimmäisestä kirjaimesta. Pikainen googlailu paljasti kuin paljastikin tämän romanttisen ranskalaislegendan olevan lähes yhtä vanha kuin itse torni. Totta tai ei, riittää elokuvassa ainakin draamaa.
Ranskan hallitus patistelee Gustave Eiffeliä (Romain Duris) rakentamaan jotain mestarillista ja upeaa vuonna 1889 järjestettävää Pariisin maailmannäyttelyä varten. Eiffel oli todistanut poikkeukselliset taitonsa vain muutamaa vuotta aiemmin, kun hän suunnitteli Yhdysvalloille lahjoitetun Vapauden patsaan tukirakenteen ja kehitteli erilaisia moderneja innovaatioita sitä varten. Hänestä tuli julkkis.
Eiffel ei ole kuitenkaan kiinnostunut mistään typeristä monumenteista, jotka vieläpä purettaisiin muutaman vuoden kuluttua, vaan hän haluaa suunnitella ja rakentaa Pariisiin metroverkoston. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat melko äkäisesti, kun vanha sydänkäpynen saapuu yllättäen kuvioihin.
Eiffel oli parisenkymmentä vuotta aiemmin ollut rakentamassa terässiltaa Ranskan maaseudulla, missä hän tapasi porvariperheen tyttären Adrienne Bourgésin (Emma Mackey). Kaksikko rakastui silmittömästi, mutta kuten hyvään draamaan kuuluu, vastoinkäymiset erottivat pariskunnan. Yläluokkainen perhe ei hyvällä katsonut, kun moukka insinööri liehitteli heidän kallisarvoista kukkastaan. Tragedia iski ja kaksikko kadotti toisensa vuosikausiksi.
Eivätpä Eiffel ja Adrienne ole toisistaan yli päässet. Vanhat tunteet kiehuvat yli äyräiden heidän tavatessaan kaikkien näiden pitkien vuosien jälkeen. Adrienne on ikävä kyllä naimisissa, joten vaikeita aikoja on tulossa. Tiedossa on tragediaa ja tunteellista melodraamaa; ihmissuhdesotkuja ja ongelmia.
Vimmainen Eiffel päättää lopulta rakentaa todellisen rakkauden monumentin, himon teräsmonoliitin ja kaipuun muistomerkin. Miekkonen sommittelee torniaan kuin riivattu, ja päätyy tekemään täysin ennenkuulumattoman suunnitelman. Hän aikoo pystyttää mahtavan kolmesataametrisen teräsrakennelman keskelle Pariisia. Mikä järjetön idea!
Ongelmitta rakennustyöt eivät tietenkään etene ja urakkaa uhkaavat niin kaupunkilaisten vastarinta, mediapeli, rahoittajien poistuminen takavasemmalle kuin työläisten lakkokin. Loppu on kuitenkin historiaa, ja tänä päivänä yli 300 miljoonaa vierailijaa on käynyt ihastelemassa Eiffelin tornia.
Eiffel-torni on todellinen insinöörityön mestariteos. Harva ryhtyisi enää nykyään näin järjettömään ja megalomaaniseen työhön. 300 työmiestä rakensi tornin vain kahdessa vuodessa ja kahdessa kuukaudessa. On käsittämätöntä, että yli satavuotias jättirakennelma on edelleenkin pystyssä.
Elokuva on mielenkiintoinen historian oppitunti. Draamana se on sitä perinteistä osastoa – vaikka onkin komeasti tehty. Ihan passeli elokuva.
Niko Ikonen