Elämältä kaiken sain

GENRE ENSI-ILTA 21.08.2015 TÄHDET

Mika Kaurismäestä on selvästi tullut Vesa-Matti Loirin luotto-ohjaaja. 2010 valmistui Vesku-dokumentti ja kokopitkä Tie pohjoiseen oli menestys vuonna 2012, kun Loiri ja Samuli Edelmann vetivät väkeä teattereihin.

Elämältä kaiken sain on hyvässä ja pahassa toisinto Tie pohjoiseen -elokuvasta. Nyt Loiri näyttelee Armi Toivasen esittämän Tiinan elämään putkahtavaa isää, kun suuntaansa hakeva nainen ryhtyy omaishoitajaksi alkoholin ja diabeteksen runtelemalle miehelle, johon ei ole vuosiin kunnolla pitänyt yhteyttä. Isän ja pojan road trip on korvattu isän ja tyttären vanhan kotitalon remonttiprojektilla.

Jo Tie pohjoiseen oli liitoksissaan natiseva hajanaisuus, mutta yhteinen matka piti sitä koossa. Taloremppa ei samalla tavalla nouse motivoivaksi tekijäksi, ja lopulta elokuvan eri suuntiin pyrkivät elementit ovat levällään kuin Jokisen eväät. Komediallisena draamana alkava elokuva sukeltaa löysään farssiin kunnes päättyy hölmöön psykopaattisekoiluun. Mukaan mahtuu myös teennäistä teiniromantiikkaa ja sen verran lauluja ja laulelemista, että sitä voi pitää myös epäonnistuneena musikaalina.

Kokonaisuuden pitävät nipin napin kasassa parhaansa tekevät näyttelijät. Tosin Loirin ei edes tarvitse näytellä, koska kaveruus ohjaajan kanssa antaa hänelle tilaisuuden esittää karismaattista itseään, kun hän lukee rappioalkoholistien totta kai hallitsemia elämänviisausvuorosanoja nuoremmille sukupolville.

Keski-iän identiteettikriisiä kanavoiva Toivanen on aina hyvä, ja apuun kutsuttua remppamiestä näyttelevä Jani Volanen ja Tiinan miesystävän teinitytärtä esittävä uusi tuttavuus Lenita Susi tekevät parhaansa heille varatun kaavamaisen materiaalin kanssa. Pisimmän korren vetää isän, tyttärien ja miehekkään hanslankarin puristuksiin jäävää Tomia näyttelevä Peter Franzén.

Franzén on mainio hyvää tarkoittavana isukkina ja poikaystävänä, jonka ensimmäinen reaktio on yrittää miellyttää kaikkia, ja jonka realistinen vastine fyysistä uhkaa kohtaan on jähmettyä paikoilleen. Vaikka Tomi on selkeä sivustaseuraaja, Franzénin roolisuorituksesta tulee tarinan liima ja muiden hahmojen tärkeä katalysaattori.


Aiheeseen liittyvät elokuvat