Enkelit ja demonit

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

Da Vinci -koodin fanit nauttivat varmaan rakenteellisesti lähes yksi yhteen tehdystä kopiosta, vaikka teos kärsiikin mytologisen ulottuvuuden puutteesta.

Tom Hanks on Robert Langdon, symbolien erikoistuntija, joka sekaantuu katolisen kirkon liepeillä tapahtuvaan murhasarjaan. Kauniin naisen avustuksella hän ryntää muinaiselta johtolangalta toiselle ylimaallisen taitavan murhaajan kylväessä kuolemaa.

Se oli vuoden 2006 Da Vinci -koodi -hitin juoni. Se on myös Enkelit ja demonit -jatko-osan juoni.

Alun perin Dan Brownin teos oli Da Vinci -koodin esiosa, mutta jälkimmäisen kirjan aiheutettua enemmän kohua ja tultua ensin filmatuksi Enkelit ja demonit muuttui jatko-osaksi. Se toimii kuitenkin irrallaan edellisestä elokuvasta, jonka tapahtumiin viitataan vain kerran ohimennen.

Paavin kuoltua katolisen kirkon kardinaalit kerääntyvät Vatikaaniin valitsemaan uutta johtajaa kirkolle. Samaan aikaan kirkon muinainen vihollinen, salaseura Illuminati osoittaa elonmerkkejä, ja uhkaa tuhotöillä. Vatikaani joutuu kutsumaan apuun arvostetun vihollisen, vanhojen merkkien ja johtolankojen asiantuntija Langdonin.

Da Vinci -koodin tavoin pitkät pseudotieteelliset selitykset täplittävät vauhdikasta kilpajuoksua satoja vuosia vanhalta vinkiltä toiselle. Siinä missä edellisen elokuvan abstraktimmat ulottuvuudet toivat mukaan oikeasti merkittävän tuntuista vipinää, on uutuus suoraviivaisempaa, ikäraja huomioon ottaen yllättävän veristen purskeiden rytmittämää salapoliisityötä pisteestä A pisteeseen B.

Hanks on oma ammattimainen itsensä, Ewan McGregor sekoittaa kirkon väliaikaisena asioiden pyörittäjänä hyvin nuoruuden epävarmuutta ja aseman tuomaa arvovaltaa, ja Stellan Skarsgård Vatikaanin sveitsiläiskaartin yrmeänä johtajana varastaa kutkuttavasti kaikki kohtauksensa. Vauhtikohtausten hektinen ohjaus, Rooman maisemat ja hyvät näyttelijät vaikuttavat siihen, että vahvasta ennen nähdyn tunnelmasta huolimatta reilu kaksituntinen kuluu kelloon vilkuilematta.


Aiheeseen liittyvät elokuvat