Buenos Airesissa syntynyt ranskalaisohjaaja Gaspar Noé on verrannut elokuvantekoa matkaan. Metafora istuu hyvin myös hänen kolmannen elokuvansa, haastavan ja hypnoottisen Enter the Voidin katselukokemukseen. Elokuva vie matkalle monessa mielessä: se kuljettaa hyökkäävien mainosvalojen Tokioon, sukeltaa ihmistajunnan vaihtuviin tiloihin ja näyttää miten huumetrippi värittää todellisuutta.
Enter the Voidin Tokio on kuin rauhattomasti välkkyvä flipperi, jonka osasina parikymppinen Oscar (Nathaniel Brown) ja hänen siskonsa Linda (Paz de la Huerta) koettavat parhaansa mukaan selviytyä. Oscar elättää itsensä huumekaupalla, Linda on striptease-tanssija. Sisaruksia yhdistää varhainen menetys: heidän vanhempansa ovat kuolleet auto-onnettomuudessa. Lapsuuden verivalassa Oscar on luvannut huolehtia sisarestaan jopa kuolemansakin jälkeen.
Sisarukset elävät itsetuhoisesti, ja pian on edessä uusi tragedia. Eräänä yönä poliisit ottavat Oscarin kiinni ja ampuvat hänet hengiltä. Osa Oscaria – kenties hänen sielunsa – jää kuitenkin häilymään elämän ja kuoleman väliseen rajatilaan. Lupauksensa mukaisesti hän seuraa näkymättömänä Lindaa ja tämän valintoja.
Elokuva viittaa Tiibetiläiseen kuolleiden kirjaan, joka on buddhalaisuuden klassisia tekstejä. Kirja, jota on perinteisesti luettu ääneen kuoleville tai vasta kuolleille, kuvailee ihmisen kokemuksia kuoleman jälkeen. Runollisen tekstin on tarkoitus vapauttaa ja rohkaista kuolleen mieli välitilasta eli ”bardosta” kohti mahdollisimman hyvää jälleensyntymää. Mutta onko Enter the Void elokuva jälleensyntymästä? Sitä Noé ei ole suostunut vahvistamaan.
Enter the Void on teknisiltä ansioiltaan huippuluokkaa. Jo räjähtävä alkutekstijakso vihjaa, mitä on luvassa: tyylitajuista, hengästyttävää kuvavirtaa, joka on täysin Noén hallinnassa. Häikäisevä pinta on läpikotaisin harkittua ja palvelee elokuvan sisältöä, joka monitulkintaisuudessaan hakee sekin vertaistaan.
Enter the Voidissa Noé tutkii mielihyvälle perustuvan ja uhrautuvan rakkauden eroja ja huomaa nämä rakkauden lajit hyvinkin likeisiksi. Kaikenlaisia rajoja ja lokerointeja uhmaava elokuva sekoittaa ennakkoluulottomasti seksuaalisuuden sisarelliseen huolenpitoon ja hellyyteen.
Noé on provosoija, jonka aiemmissa elokuvissa Yksin kaikkia vastaan (1998) ja Irreversible – syntiset (2002) oli jälkiä sokeeraamisesta sokeeraamisen vuoksi. Enter the Void on edeltäjiään kypsempi ja kunnianhimoisempi elokuva. Noé on kutsunut ohjaustaan psykedeeliseksi melodraamaksi. Elokuvan labyrinttimainen kerronta yltää värikylläisen abstraktion tasolta arkisiin kohtaamisiin, tajunnantason muutoksiin, muistoihin ja uniin.
Noé on sivistynyt, historiasta tietoinen elokuvantekijä, joka on anteliaasti mutta hienovaraisesti pudotellut elokuvaansa tulkintaa helpottavia vihjeitä. Enter the Void ei ole syntynyt tyhjästä, eikä se tule häviämään elokuvan historiaan. Sen kuvavirtaan antautuminen on avautumista elokuvan tulevaisuudelle.
Niina Holm
Tähdet: ★★★★★