Halle Berry esittää naisten vankimielisairaalassa työskentelevää psykiatria, Miranda Greyta, joka eräänä iltana kotiin ajaessaan melkein törmää rankkasateessa keskellä tietä seisovaan tyttöön. Mennessään katsomaan tyttöä lähempää Miranda menettää tajuntansa ja herää kauhukseen vankimielisairaalan sellissä. Käy ilmi, että Miranda on kolme päivää sitten murhannut hyvin julmasti aviomiehensä, vaikka hänellä itsellään ei ole tapahtumasta mitään muistikuvaa. Yrittäessään selvitä ensijärkytyksestä Mirandasta tuntuu, että jokin ulkopuolinen voima tarkkailee häntä.
Gothikan juonenselostus on paras lopettaa tähän, jotta sen pahaiset käänteet eivät paljastuisi. Käänteet, jotka aliarvioivat katsojaa suorastaan törkeällä tavalla ja saavat ihmettelemään kuinka moiselle C-luokan roskakäsikirjoitukselle on voitu ikinä antaa vihreää valoa. Elokuva käyttää aivan kaikkia mahdollisia pelottelukliseitä mitä voi vain kuvitella. Ainoa hyvä asia näiden halpojen böö-shokkien yliviljelyssä on, että niillä aistinsa turruttava katsoja unohtaa hetkeksi itse tarinan lähes täydellisen idioottimaisuuden. Gothika onkin todellista genrelobotomiaa pahimmillaan.
Surullisinta elokuvan täydellisessä epäonnistumisessa on kuitenkin se, että ohjausmonitorin takaa löytyy huippuhyviä filmejä kotimaassaan Ranskassa aiemmin ohjannut Mathieu Kassovitz (La Haine – Viha, Purppuravirrat). Vaikka ohjaaja joutuukin teloitusryhmän eteen ensimmäisenä, niin täydellinen mahalasku on tällä kertaa tuskin täysin Kassovitzin syytä, sillä Gothikan aseistariisuvan huono käsikirjoitus antaisi tuskin armoa yhdellekään ohjaajalle. On silti ikävää, että jälleen yksi eurolahjakkuus tekee Hollywood-debyyttinsä sortumalla tällaiseen roskaan. Vastaavien esimerkkien listahan on loputon, enkä usko Kassovitzillakaan olleen juuri sananvaltaa lopullisen leikkauksen suhteen.
Maineikkaat näyttelijät eivät anna tällä kertaa mitään, koska näiden rooleilla ei ole yksinkertaisesti mitään annettavaa. Eniten käy sääliksi Robert Downey Jr:ia, jonka hahmolle ei edes lopulta löydy mitään funktiota koko filmissä. Halle Berryn tehtäväksi jää säntäillä pitkin käytäviä pelästyneen näköisenä ja meikkaamaton Penélope Cruz höpisee alussa jotain sekavaa pahuuden olemassaolosta.
Gothika edustaa amerikkalaisen sekä yleensä nykykauhuelokuvan alennustilaa turruttavimmillaan. Se on tarinaltaan hämmästyttävän typerä ja älyvapaa, jonka lisäksi se ”lainaa” suurimman osan ideoistaan röyhkeästi muualta. Suoria kohtausvarkauksia muista filmeistä voi poimia läpi elokuvan. Se käyttää tunnelmansa rakentamiseen miljoonasti käytettyjä, ei enää tippaakaan pelottavia ja nykyisin pelkästään rasittavia ja sääliä tekijöitä kohtaan herättäviä kuva- ja äänikikkailuja.
Katsokaa ennemmin Eli Rothin mainio Cabin Fever tai Marcus Nispelin mestarillinen Texasin moottorisahamurhat, niin tiedätte miten laadukasta uusi amerikkalainen kauhuelokuva voi toisaalta olla.