Haikyu!! The Dumpster Battle

Japanilaisanimaatio koulujen lentopallojoukkueiden ottelusta ei millään tahdo avautua elokuvan taustalla olevaa sarjakuvaa ja tv-sarjaa (tai lajia) tuntemattomalle katsojalle, mutta onnistuu loppupuolellaan näppäilemään tämänkin sydämen kieliä. (Ikäraja K-7)

31.5.2024 12:02
MAA VUOSI GENRE , , , ENSI-ILTA 31.05.2024

Koululaisurheilun maailmaan sijoittuva lentopalloanimaatio Haikyu!! The Dumpster Battle on temaattisesti ja rakenteellisesti sukua viime vuoden elokuussa meilläkin nähdylle koripalloleffalle The First Slam Dunk. Molemmissa taustalla on sarjakuva ja sen perusteella tehty tv:n animaatiosarja. Molemmat keskittyvät yhteen päähenkilöiden kannalta tärkeään, käytännössä elokuvan mittaiseen otteluun, jonka lomassa nähdään takaumia henkilöiden elämästä.

Kumpikin myös edellyttää aika voimakkaasti, että ainakin sarja on tuttu, sillä hahmot ja tapahtumat avautuvat kunnolla vain taustat tunteville katsojille. Mutta siinä missä The First Slam Dunk onnistui saamaan otteluunsa hienon, suorastaan piinallisen jännittävän draamankaaren, Haikyu!! nousee samoihin sfääreihin vain yksittäisissä hetkissä.

Isoin ongelma on, että elokuva esittelee tasa-arvoisen oloisesti valtavan määrän hahmoja niin joukkueissa, kentän laidalla kuin katsomossakin. Vaikka lopulta elokuva tarkentaa pariin pelaajaan kummallakin puolella verkkoa, on vaikea hahmottaa, miten tapahtumat liittyvät kaikkiin kuvassa oleviin tyyppeihin – tai mitkä ovat panokset edes yleisellä tasolla, saati sitten mitä merkitystä niillä on valtavan hahmokaartin yksilöille.

Taustoja tuntemattomalle animaatio onkin vauhdikkuudestaan huolimatta todella pitkään turhauttavaa, kun kokonaisuus ei tahdo avautua millään. Kannattaakin oikeastaan yrittää olla välittämättä järkevästä juonesta ja keskittyä siihen, mikä toimii maallikollekin.

Haikyu!! esittelee lentopallon paitsi fyysisesti raskaana lajina myös mielenkiintoisena psykologisena pelinä, jossa pelataan paitsi omilla vahvuuksilla myös vastustajan harhauttamisilla. Henkilökohtaiselle tasolle sen vievät etenkin Shoyo Hinata, joka ilmeisesti on animessa keskeinen hahmo, sekä elokuvassa eturiviin nouseva Kenma Kozume. Shoyo on pelaajaksi lyhyt, ja hän pyrkii ihailemansa Pikku jättiläisenä -tunnetun idolinsa tasolle. Fyysisesti huikean taitavalle Shoyolle voitto on kaikki kaikessa, kun taas Kenma pelaa lähinnä velvollisuudentunteesta joukkuettaan kohtaan. Lentopallossa häntä kiinnostaa psykologinen peli, vastustajien lukeminen ja näiden strategioiden arvaaminen ja torppaaminen.

Tiukan ottelun lopputiimellyksessä kumpikin hahmoista kokee ahaa-elämyksiä itsestään ja muista jopa herkistävällä tavalla. Mikä parasta, kaikesta härnäämisestä huolimatta kaikessa kulkee koko ajan mukana arvostus vastustajia sekä urheiluhenkeä kohtaan.

Jouni Vikman

Haikyu!! The Dumpster Battle -elokuvan traileri

Lisää luettavaa