Halloween

Greenin Halloween tarjoilee kuluneiden kepposten välissä muutamia karkkeja. Ne olisi vain kannattanut tarjoilla yllättävämmissä kääreissä.

19.10.2018 08:28
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 19.10.2018

Jamie Lee Curtis palaa uudessa Halloween-elokuvassa kuuluisaan rooliinsa Laurie Strodena. John Carpenterin vuonna 1978 ilmestynyt Halloween uudisti kauhuelokuvan genreä. Juonellisesti David Gordon Greenin ohjaama Halloween jatkuu siitä, mihin elokuvasarjan ensimmäinen osa päättyi. John Carpenter on toiminut elokuvan tuottajana ja luovana neuvonantajana. Vuoden 2018 Halloween siis sivuuttaa Halloween-sarjan jatko-osien juonikuviot.

On kulunut 40 vuotta siitä, kun sarjamurhaaja Michael Myers (Nick Castle) päätyi lukkojen taakse. Selvittyään Myersin hyökkäyksestä Laurie Strode päätti, ettei hänestä enää koskaan tulisi uhria. Hän on maksanut päätöksestään kalliin hinnan – Laurie on linnoittautunut kotiinsa ja välit Karen-tyttäreen (Judy Greer) ovat jääneet etäisiksi. Teini-ikäinen lapsenlapsi Allyson (Andi Matichak) pitää kuitenkin yhteyttä isoäitiinsä.

Alussa kaksi nuorta toimittajaa Dana Haines (Rhian Rees) ja Aaron Korey (Jefferson Hall) saapuvat vankimielisairaalaan tapaamaan Myersiä. Radiotoimittajat haluavat tehdä Myersistä podcastin. He yrittävät provosoida mykkyyden valinnutta Myersia puhumaan heiluttelemalla maskia hänen läheisyydessään. Toimittajat epäonnistuvat yrityksessään, kuten myös potilaaseensa pakkomielteen kehittänyt tohtori Sartain (Haluk Bilginer).

Kun Myersia ollaan Halloweenina siirtämässä toiseen vankimielisairaalaan, hän tietysti murhaa poliisiautoa kuljettaneen poliisin ja pakenee. Myers hakee naamionsa takaisin ja palaa kotikaupunkinsa Haddonfieldin kaduille kauhujen yönä. Alkaa hillitön teurastus.

Halloweenin käsikirjoituksen takana ovat David Gordon Greenin ohella Jeff Fradley ja Danny McBride. Elokuvan suurin heikkous onkin siinä, miten tarina on rakennettu. Lähtökohta on lupaava. On hyvä, että tarina jatkuu 40 vuotta myöhemmin ykkösosan tapahtumien jälkeen. Hyvä ratkaisu on myös se, että jatko-osien juonikehittelyistä luovuttiin. Mutta on tylsää, että elokuva ei yllätä (ehkä yhtä käännettä lukuun ottamatta). Eikä se ole edes pelottava. Jos tarkoituksena oli tehdä sarjan pelottavin elokuva, niin siinä ei ainakaan onnistuttu. Halloween kun ei pelota edes meitä, jotka mieluiten jättävät kauhuelokuvat väliin.

Jamie Lee Curtis on ehdottomasti elokuvan kantava voima. Tarinan vahvuus on siinä, että naiset taistelevat eivätkä alistu enää uhreiksi. Vahvat naiset olisi voinut vielä selkeämmin nostaa elokuvan pääteemaksi.

Halloween -elokuvan traileri

Lisää luettavaa