Sinikka ja Tiina Nopolan suositun Heinähattu ja Vilttitossu -lastenkirjasarjan pohjalta tehtyjä elokuvia on nyt kolme. Ensimmäinen elokuva sai ensi-iltansa jo vuonna 2002. Se voitti kaksi Jussia: parhaasta puvustuksesta ja lavastuksesta.
Toinen leffa, Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset saapui teattereihin 2017. Se ei voittanut Jusseja. Ansaitusti.
Nyt on Ärhäkän koululaisen vuoro, ja on ilo huomata, että taso on noussut edellisestä elokuvasta. Rubensin veljekset aliarvioi melko ikävästi lapsikatsojia ja nukutti sitä katsovat aikuiset syvään uneen. Katselukokemusta voi kutsua kiusalliseksi. Onneksi meininki on nyt muuttunut letkeämmäksi. Lenka Hellstedtin ohjaama Ärhäkkä koululainen on aurinkoisen kesäistä viihdettä lapsille ja lapsenmielisille.
Oli myös mukava kuulla lasten heleää naurua lehdistönäytöksessä. Lapset olivat mukana elokuvan tapahtumissa, eivätkä herätelleet tylsistyneitä vanhempiaan riehuessaan sokerihumalapäissään. Tällä kertaa elokuva vaikuttaa uppoavan kohdeyleisöönsä eli ala-asteikäisiin koululaisiin. Hyvä.
Heinähattu (Emelia Levy) on juuri aloittanut koulun, jossa hän on päässyt oppimaan kaikkea mielenkiintoista uutta ja tutustunut samalla myös uusiin ihmisiin. Hän kertoo opinahjon iloista Vilttitossulle (Matilda Pirttikangas). Pikkusisko ei ole kuitenkaan erityisen otettu, koska hän joutuu jäämään aamuisin kotiin ilman leikkikaveria. Isä Matista (Joonas Nordman) tai äiti Hannastakaan (Niina Lahtinen) ei ole juurikaan iloa, sillä äiti suunnittelee ikkunapyykkipäivää ja isukki tekee tutkimusta hyppyhämähäkistä, vaikka kesä on vielä parhaimmillaan.
Heinähattukin on pääsemässä onkiretkelle luokkansa kanssa. Kuinka loputtoman ja pohjattoman mälsää! Vilttitossu keksii ovelan juonen, kuten Blackadder voisi sanoa. Tyttö suuntaa herkkuja rakastavien Helga (Pirjo Heikkilä) ja Halise Alibullenin (Krisse Salminen) luokse. Siellä kiero tenava puijaa Halisen kirjoittamaan kirjeen, jossa kerrotaan, että onkiretki olisi muka peruutettu. Vilttitossu aikookin varastaa Heinähatun identiteetin ja lähteä itse hauskalta kuulostavalle retkelle.
Aksa Korttilan näyttelemä opettaja Annukka – tai Pyllykkä Ankkanen – ottaa tietämättään Heinähatuksi naamioituneen Vilttitossun kouluretkelle mukaan. Eihän suunnitelmasta tietenkään voi mitään hyvää seurata, joten kimuranttiin soppaan sotkeutuvat myös hassut poliisisedät Isonapa (Janne Kataja) sekä Rillirousku (Lari Halme).
Pirteän näköinen elokuva on hauskaa viihdettä koko perheelle (etenkin näin surkean talven keskellä). Leffan parissa voi odotella hymysuin tulevan kesäloman seikkailuita ja ikävyyksiä. Rubensin veljeksissä nähty pahin törttöily ja törmäily on jätetty pois, joten tuskinpa elokuva kyllästyttää aivan kaikkia aikuisiakaan, vaikka tarinankerronta ei aivan priimaa olekaan.
On muuten käsittämätöntä, miten luontevasti vasta yhdeksänvuotiaat Emelia ja Matilda näyttelevät pääosissa. Hellstedt on tehnyt erinomaista työtä ohjatessaan parivaljakkoa vaativan tehtävän edessä.