Elokuva-alan vanhan viisauden mukaan koskaan ei pitäisi tehdä töitä lasten tai eläinten kanssa. Olisi harmi, jos kaikki uskoisivat siihen, sillä silloin jäisi tekemästtä sellaisia aurinkoisia hyvän tuulen perhe-elokuvia kuin Heinähattu, Vilttitossu ja kana.
Edellisessä Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvassa Ärhäkkä koululainen kipakka Vilttitossu koki pahan fomo-hepulin, kun hän tunsi jäävänsä jostain paitsi isosisko Heinähatun aloittaessa koulun. Sama teema jatkuu uudessa Heinähattu, Vilttitossu ja kana -elokuvassa. Vaikka on kesäloma, on Heinähattu jälleen jättämässä pikkusiskonsa omilleen, koska lähtee sulkapalloleirille uuden ystävän kanssa.
Sitä peliä voi pelata kaksikin, ja Vilttitossu keksii uuden ystävän herkkuja tarjoilevien Alibullenin sisarten (Krisse Salminen ja Pirjo Heikkilä) luokse saapuvasta salaperäisestä Anitasta. Samaan aikaan Heinähattua alkaa sulkapalloleirillä stalkata salaperäinen, kujeileva olenton. Lopulta molemmat tarinakaaret kohtaavat kohelluksessa, jossa pöllyävät muutkin kuin sulkapallojen sulat.
Heinähattu, Vilttitossu ja kana -elokuvan ainekset ovat kevyet, mutta niitä hämmennetään hyvällä energialla. Sisarusten kohdeyleisöä ajatellen kokonaisuus on sopivan kompakti ilman liian monia rönsyjä ja elokuvan maailma on pirteän värikäs olematta räikeä.
Vaikka aikuisrooleja on paljon ja niissä kuhisee tv:stä tuttuja vakiokasvoja, koskaan ei unohdu, että fokus on nimenomaan lapsisankareissa ja lapsenomaisessa tavassa katsoa maailmaa. Varttuneempi katsoja voi kuitenkin saada viihdettä irti vanhempien ja muiden aikuishahmojen toisiinsa heittämistä, joskus vinoistakin katseista.
Jouni Vikman