Hobitti – Smaugin autioittama maa

/ GENRE , ENSI-ILTA 11.12.2013 TÄHDET

Viime joulun fantasia-avaus Hobitti – Odottamaton matka mureni osin kohtuuttomienkin odotusten alla, osin omasta syystään. Taru sormusten herrasta -spektaakkelille oli odotettu jatkoa siitä lähtien, kun saaga päättyi vuonna 2003 Kuninkaan paluuseen. Herttainen Hobitti-satu ei kuitenkaan taipunut Sormusten herran eeppisyyteen, joten kummankin teoksen fanit pettyivät. Uutuus myös kärsi ADHD-syndroomasta, kun väkisin väännetty meno ja mekastus hallitsivat Hobitti-filmatisointia.

Jatko-osa Hobitti – Smaugin autioittama maa yllättää positiivisesti osin ennakko-odotusten puuttuessa, osin omilla avuillaan. Enää katsoja ei odotakaan, että Peter Jackson olisi tekemässä filmatisointia nimenomaan piskuisesta Hobitti-tarinasta. Näin ollen suureellisempi näkökulma ja Taru sormusten herrasta -tarinoita pohjustavat lisät toimivat huomattavasti paremmin. Kun Sormusten herra -saaga ei jatku eikä alkuteokselle uskollista Hobittia ole luvassa, voi rauhassa katsoa TSH-vaikutteista fantasiatarinaa, joka löyhästi pohjautuu Hobitti-kirjaan.

Mikä tärkeintä, tällä kertaa kahden erilaisen fantasiamaailman kohtaaminen ei aiheuta yhteentörmäyksiä, vaan kokonaisuus toimii. Yksinkertaista fantasiafania hellitään monin tavoin: on örkkejä, muodonmuuttajia, jättihämähäkkejä, haltioita, huikeita fantasiavaltakuntia ja ennen kaikkea mitä komeimmin toteutettu lohikäärme! Gandalf-velhoa, kohti menetettyä valtakuntaansa vaeltavia kääpiösotureita ja heidän mukaansa värväämää Bilbo-hobittia siis juoksutetaan taas urakalla, mutta tällä kertaa meno on turruttavan sijaan hengästyttävää.

Toki tässäkin osassa on mukana omat versionsa ykkösosan takaa-ajosta örkkiluolasta: itsetarkoituksellista pinteestä toiseen juoksemista, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin senkin jälkeen, kun tilanteesta on puristettu kaikki jännitys ja huumori. Vastapainoksi Hobitin rivien väliin kadonneet ja TSH:n loppuviitteisiin päätyneet elementit kaiken taustalla nousevasta uudesta pahasta ovat nyt löytäneet oikeat paikkansa ja mittasuhteensa. Gandalfin katoamiset retkikunnasta ja vaarallinen salapoliisityö ei enää vain keskeytä varsinaista toimintaa, vaan se on omillaan seisova juonikuvio, jota seuraa yhtä jännittyneenä kuin muun joukkion kamppailua horisontissa häämöttävää lohikäärmevuorta kohti.

Smaugin autioittama maa ei käytä samalla tavalla aikaa hahmojensa esittelemiseen kuin Odottamaton matka. Oikeastaan onkin mukavampaa, että päähenkilöistä opitaan uusia puolia hieman vaivihkaa, ilman edellisen osan ristiriitaa slapstick-huumorin kanssa. Onkin kiinnostava seurata kuinka aarteet – jo löytyneet ja käsien ulottuvilla olevat – vaikuttavat päähenkilöiden toimintaan ja asettavat heidän aikaisemmat toimensa ja sankarillisuutensa hieman erilaiseen valoon.

Smaugin autioittama maa esittelee myös valtavan joukon uusia hahmoja, osa tuttuja Hobitista, osa Sormusten herrasta lainattuja vierailijoita, osa kokonaan tätä versiointia varten huomattavasti laajennettuja tai kokonaan keksittyjä. Kukaan ei kuitenkaan tunnu turhalta. Kaikilla vaikuttaa olevan oma tärkeä osansa ensi vuoden päätösosassa, kun uudelleen heränneen pahat voimat ja kääpiöiden toiminnallaan horjuttama kauhun tasapaino asettavat koko maailman uusien haasteiden eteen.

Kaikista ansioistaan huolimatta Smaugin autioittama maa kärsii samasta ongelmasta kuin Taru sormusten herrasta -trilogian kakkososa Kaksi tornia. Kyseessä on selvä väliosa, jonka tarkoitus on lähinnä asetella pelinappulat oikeille paikoilleen suurta loppuhuipennusta varten. Tehtävänsä se kuitenkin täyttää: jatkoa odottaa nyt moninkertaisesti suuremmalla kiinnostuksella kuin vuosi sitten.

 



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat