Hymyjen maa

GENRE ENSI-ILTA 17.04.2015 TÄHDET

Heikki Häkkisen ja Joni Luomasen Hymyjen maa on surullinen matka Thaimaahan. Thaimaassa asuva, pahasti alkoholisoitunut Tuomas Kela on erittäin huonossa kunnossa. Hän on koditon ja rahaton, ja lopulta viina vie jalatkin alta – perhe on mennyt jo vuosia aiemmin, poikaansa hän ei ole nähnyt moneen kuukauteen.

Kukaan ei enää halua tukea Tuomasta, koska kaikki hänelle annettu raha menee viinaan. Lopulta Häkkinen ja Luomanen päättävät yrittää auttaa vanhaa kaveriaan toimittamalla hänet hoitoon Suomessa.

Tuomaksesta kertova elokuva on vain yksi niistä monista Thaimaahan elämänsä hukanneiden suomalaisten tarinoista. Dokumentti on raadollinen kuvaus alkoholismista, mutta samalla se myös kertoo ihmisyydestä – niin hyvässä kuin pahassa.

Häkkinen ja Luomanen ovat aiemmin ohjanneet Suomen kovimpia musiikkivideoita mm. Petri Nygårdille, Klamydialle ja Lord Estille. Hymyjen maa on Häkkisen debyyttidokumenttielokuva.


YouTube video