Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä

7.4.2017 08:49
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 07.04.2017

Myökki-Pyökki-metsää asuttavat monet isot ja pienet eläimet. Tittelin Hyppelihiiri on musikanttijyrsijä, joka työnteon ja huomisesta murehtimisen sijaan laatii lauluja ja hankkii särvintä vierailemalla ahkerasti hyvin varustettuja ruokakomeroita omistavien tuttavien luona. Pikkuväen elämää hankaloittaa erityisesti Mikko Repolainen joka tahtoo syödä ne suihinsa – tai ainakin viedä heidän eväänsä.

Yhteisvoimin metsän pienimmät asukkaat lähtevät ajamaan säädöksiä, joilla elämä voisi muuttua turvallisemmaksi kaikkien kannalta kokoon katsomatta. Ajatus ei ihan kaikkia miellytä, eikä johda yleiseen hyvinvointiin. Mutta kun yksi metsän asukkaista joutuu uhatuksi, huomaavat kaikki, että yhteispelillä asiat voivat sujua loppujen lopuksi ihan jokaisen kannalta paremmin.

Pohjoismaalaisittain tutunoloisessa mutta silti satumaisen eksoottisessa Myökki-Pyökki-metsässä tapahtuu siis jännittäviäkin asioita, mutta pääasiassa sen elämän seuraaminen on hauskaa. Erityinen huippukohta tällä saralla koetaan, kun metsästyksessä epäonnistunut Mikko Repolainen päättääkin ryöstää paikallisen leipurin. Kaiken kaikkiaan animaatio etenee lähes tajunnanvirralla kohtauksesta toiseen.

Monet saattavat tuntea tarinan kirjailija Thorbjørn Egnerin rosoisella mutta eläväisellä kuvituksella varustetuista kirjoista. Siksi nykytekniikalla toteutettu versio tutuista hahmoista voi hieman arveluttaa. Stop motion -animaatio on siksi sadulle aivan loistava toteutusvaihtoehto, sillä siinä on aina tiettyä kotikutoisuutta. Suomenkielisissä äänivalinnoissa on onnistuneesti panostettu julkkisten sijaan näyttelijöihin, jotka selviävät myös tarinan monista lurituksista.

Vuonna 1953 ilmestyneeseen kirjaan perustuva elokuva toistaa kirjan tarinan käytännössä sanasta sanaan. Siksi mukana on edelleen hiiriä metsästävä, dementoituneen ja oikeasti pelottavan oloinen hirviösiili. Lisäksi tarinan käsitys demokratiasta on hieman trumpmainen: lailla kumotaan luonnonlakeja, ja muuta mieltä olevat painostetaan samaan ruotuun. Mutta ei ole lastenkirjan tai -elokuvan tehtävä toimia luontodokumenttina tai pohtia lainsäädännön koukeroita eri kanteilta. Vanhemmat voivat sitten tylsistyttää jälkikasvunsa, kun on yhdessä käyty viihtymässä ja jännittämässä värikkään ja vauhdikkaan animaation parissa.

 

Lisää luettavaa