Ikuiseen rauhaan

Tervetullut dokumentti toisinajattelijasta, johon nationalistinen Suomi ei osannut suhtautua.

7.7.2021 14:35
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 09.07.2021

Aina aika ajoin Arndt Pekurisen (1905–1941) nimi nousee esiin. Hän oli suomalainen pasifisti, jonka motiivit eivät olleet uskonnolliset vaan inhimilliset. Hän oli Suomen merkittävin aseistakieltäytyjä, mikä oli suorastaan järkyttävää 1920-luvulla.

Pekurinen ei suostunut astumaan asepalvelukseen, eikä siihen aikaan ollut tarjolla vaihtoehtoa. Hän sai vankeustuomion, mikä herätti suurta huomiota myös kansainvälisesti rauhan puolesta puhujien keskuudessa. Vuonna 1930 Suomen puolustusministerille lähetettiin jopa vetoomus Pekurisen vapauttamiseksi. Sen olivat allekirjoittaneet 60 Ison-Britannian parlamentin jäsenen lisäksi muun muassa Nobel-palkittu fyysikko Albert Einstein, ranskalainen kirjailija Henri Barbusse, sekä Maailmojen sodasta tunnettu tieteiskirjailija H.G. Wells.

Pekurisen nimi oli tahriintunut, eikä työnsaanti ollut helppoa. Vakaumus oli Suomessa jokseenkin ennenkuulumatonta, eikä herranpelkoisessa ja auktoriteetteja kunnioittavassa maassa ymmärretty sitä. Hän oli rohkea, rauhan pioneeri, joka tuntuu aikalaiskuvausten mukaan olleen myös ystävällinen ja kaikin puolin hieno mies. Nationalistisen Suomen silmissä hän oli kuitenkin petturi.

Pekurinen ei suostunut rintamalle toisessa maailmansodassa. Niinpä hänet pakotettiin sinne. Kun hän ei suostunut tarttumaan aseeseen, hänet teloitettiin 36-vuotiaana. Jos koristesanoja haluaa karsia, niin omat maanmiehet murhasivat hänet.

Dokumentti osoittaa, että Suomen henkinen ilmapiiri ei ehkä hirveän paljoa ole sadassa vuodessa muuttunut – menneitä aikoja ihannoivat isänmaan palvojat eivät hyväksy kansainvälisiä ja vanhasta normista poikkeavia ajatuksia. Toisinajattelijat ovat edelleen pilkankohteena valkoisessa Suomessa.
Mannerheim ja muut sotajohtajat on ehkä ansaitusti nostettu jalustalle, mutta myös Pekurinen ansaitsee oman patsaansa. Olihan hänen ideologiansa maailmaa ja suomalaisia ajatellen ehkäpä se tärkein arvo, joka ihmisellä voi olla. Hän oli niin sanotusti oikealla puolella historiaa.

Ikuiseen rauhaan on hyvä dokumentti. Aihe on kuitenkin vaikea, koska kuvitusta ei käytännössä ole. Ohjaaja Ville Suhonen esittelee paljon valokuvia ja asiakirjoja, taustalla nimekkäät kertojaäänet. Pitkässä elokuvassa se alkaa aavistuksen puuduttaa. Onneksi Suhonen on tiimeineen löytänyt runsaasti myös aikalaisfilmikuvaa, mikä tuo dokumenttiin paljon eloa.

Suhonen on rakentanut käsikirjoituksen koskettavasti ja taidokkaasti. Pekurisen elämää seurataan kirjeiden ja muiden kirjallisten dokumenttien avulla perhepiirissä mutta myös valtion tasolla.

Jesse Raatikainen

Ikuiseen rauhaan -elokuvan traileri

Lisää luettavaa