Inherent Vice

GENRE , ENSI-ILTA 27.03.2015 TÄHDET

Arvostettu käsikirjoittaja-ohjaaja Paul Thomas Anderson on tehnyt jälleen yhden hienon ja samalla oudon elokuvan. Inherent Vice on hillitön sekoitus vanhanaikaista film noir -elokuvaa ja psykedeelistä 70-lukulaista trippiä.

Inherent Vice on todella härö tapaus. Tarina muistuttaa päällisin puolin perinteistä film noir -dekkaria, mutta samalla se on huumehuuruinen trippi, joka tuo mieleen Terry Gilliamin elokuvan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa.

Inherent Vice perustuu Thomas Pynchonin samannimiseen romaaniin. Vaikeaselkoisista teoksistaan tunnetun Pynchonin kirjaan on tarttunut arvostettu käsikirjoittaja-ohjaaja Paul Thomas Anderson, joka ei kaihda kunnianhimoisia aiheita. Monikerroksisesta Magnoliasta ja Daniel Day-Lewisille Oscarin tuoneesta There Will Be Bloodista tunnettu Anderson jatkaa Inherent Vicessä yhteistyötä näyttelijä Joaquin Phoenixin kanssa. Andersonin ja Phoenixin edellinen yhteistyö Mestari oli myös hyvin omaperäinen elokuva, mutta nyt he ovat astuneet askelen pidemmälle.

Kun näkee Phoenixin roolihahmon ensimmäistä kertaa, alkaa naurattaa. Pulisonkeineen Phoenix näyttää Wolverinen ja elokuvatutkija Veijo Hietalan sekoitukselta.

Elokuva sijoittuu vuoden 1970 Los Angelesiin. Phoenixin esittämä pössyttelevä yksityisetsivä Doc Sportello saa entiseltä tyttöystävältään Shastalta (Katherine Waterston) toimeksiannon – hieman samaan tapaan kuin Raymond Chandlerin romaanissa kohtalokas nainen tulee tapaamaan Philip Marlowea.

Tapaus liittyy Shastan uuteen poikaystävään, varakkaaseen kiinteistöyrittäjään nimeltä Mickey Wolfmann (Eric Roberts). Mickeyn vaimo yrittää juonitella miehensä mielisairaalaan, ja Doc saa tehtäväkseen estää sen. Siitä lähtee käyntiin lievästi sanottuna vaiherikas tapahtumaketju, jossa ovat mukana Josh Brolinin esittämä poliisipäällikkö Bigfoot Bjornsen, Benicio Del Toron esittämä lakimies ja Owen Wilsonin esittämä muusikko.

Inherent Vicen tarina etenee hämmentävällä tavalla. Jotenkin tuntuu siltä, että aina kun Doc on vähän enemmän pöllyssä, kerronta muuttuu jotenkin löysäksi ja samalla surrealistiseksi, vaikka varsinaisia fantasiajaksoja ei nähdäkään.

Joaquin Phoenix on elokuvan keskipiste, ja hän tekee roolin juuri sopivalla otteella. Hän ei vedä pöljää roolihahmoaan täysin yli mutta ei ota sitä myöskään liian vakavasti. Josh Brolin on saanut esitettäväkseen hillitöntä dialogia, ja hänkin sopii rooliinsa täydellisesti.

Radiohead-yhtyeen kitaristinakin tunnettu Jonny Greenwood, joka teki myös Mestariin hienoa musiikkia, on jälleen luonut hypnoottisen sävelmaailman.

Robert Altman uudisti Chandlerin Pitkät jäähyväiset -dekkarin filmatisoinnillaan film noir -elokuvaa 1970-luvulla. Anderson tekee tavallaan saman tempun, mutta hänen ei tosin ole tarvinnut poiketa yhtä radikaalisti alkutekstistä.

Inherent Vice ei ole täydellisen onnistunut. Se alkaa välillä tuntua ylipitkältä ja liiankin sekopäiseltä, mutta samalla se on kaikessa outoudessaan niin vetoava, että ylimääräiseltä tuntuvan viimeisen puolituntisenkin jaksaa istua.

Jussi Huhtala


Aiheeseen liittyvät elokuvat