Johnny English iskee jälleen

Selkeästi yksinkertainen, lapsiinkin uppoava huumori ja nopea toiminta eivät pitkästytä juuri sopivan pituisessa komediapläjäyksessä.

25.9.2018 13:22
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 28.09.2018

Hakkerit vievät kaikkien vakoojien tiedot salaiselta palvelulta. Joku on pakko saada selvittämään asiaa, joten on palkattava hommaan jo agenttihommista eläköitynyt nykyinen sisäoppilaitosopettaja Johnny English (Rowan Atkinson).

Tekniikka on muuttunut ja kehittynyt, ja Johnnyn kokemukset vanhentuneet, joten uuteen tekniikkaan ei voi luottaa. On siis hoidettava vakoilut vanhaan malliin. Itse vakoilu tuntuu kuitenkin jäävän varjoon kaiken huvittavan hölmöilyn viedessä paikan tärkeimpänä juonenkuljetuselementtinä.

Välillä hakataan siviilejä patongeilla ja välillä tanssitaan piristävien pillerien vaikutuksen alaisena tuntitolkulla Daruden Sandstormin pauhatessa taustalla. Sytytetäänpä elokuvassa myös rapuravintola tuleen.

Elokuvan vitsit ovat kertaalleen naurettavia, eikä elokuvalle jää juurikaan uudelleenkatsomisarvoa. Puolentoista tunnin aikana vitsejä viljellään jatkuvasti ja elokuvan jälkeen käteen ei jää oikein mitään muuta kuin hyvä mieli. Tarina unohtuu nimittäin erittäin helposti, mutta eihän kukaan näitä tarinan perässä katso.

 

Johnny English iskee jälleen -elokuvan traileri

Lisää luettavaa