Jujutsu Kaisen 0

Suosittua synkkää fantasiamangaa ja siitä tehtyä tv-sarjaa pohjustava esiosaelokuva jättää ummikon kylmäksi. (Ikäraja K-12)

11.5.2022 10:04
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 13.05.2022

Jujutsu Kaisen 0 pohjustaa järjestysnumeronsa mukaisesti japanilaista Jujutsu Kaisen -fantasiasarjakuvaa ja siitä tehtyä tv-sarjaa. Niiden fanit tuntuvat olevan elokuvasta innoissaan, mutta ummikolle se on melko turruttavan tylsää katsottavaa. Uraansa aloittelevat hahmot saattavat olla heidän myöhempiä seikkailujaan tunteville tuttuja, mutta päähenkilöitä ja heidän maailmaansa ei esitellä tavalla, jota esiosalta odottaisi.

Fantasian maailma on kopsattu Kauna-elokuvista, joissa kuolevan raivo muuttuu kiroukseksi. Jujutsu Kaisenissa riittää mikä tahansa vahva negatiivinen tunne. Päähenkilö Yutan elämää piinaa rakas lapsuudenystävä, joka muuttui onnettomuudessa kuollessaan vahvaksi ja ylisuojelevaksi kiroukseksi. Kirouksia vastaan toimivat Harry Potterin mieleen tuovat kirouskoulujen opettajat ja oppilaat.

Harry Potteria toistaa myös pahis, joka haluaisi eroon tavallisista ihmisistä, jotka eivät hallitse kirousvoimia. Toisaalta hahmo on myös kuin X-Men-sarjakuvien ihmisten tuhoa ajava Magneto-mutantti. Itse asiassa massiivinen lopputaistelu onkin kuin 90-luvun X-Menistä, kun peliin tulee yhä uusia, jänskiä hahmoja, joita ei esitellä kuin nimen ja voimien kautta.

Eli mitään kovin uutta ja ihmeellistä ei ole luvassa. Onneksi kiroushirviöt ovat mukavan mielikuvituksellisia ja taistelukohtauksissa on painoa, vaikka ne toistavatkin itseään ja muissa mangasovituksissa nähtyä. Tylsin puoli niissä on, että hyvin usein vasta pölyn laskeuduttua joku tulee vääntämään rautalangasta, mistä itse asiassa taisteltiin ja mitä se tarkoittaa. Käytännössä hahmoille, joiden pitäisi opetella voimiensa käyttöä – ja heidän mukanaan tapahtumia seuraavalle katsojalle – ei anneta oivaltamisen mahdollisuuksia.

Päällimmäiseksi jää ajatus siitä, kuinka epämiellyttäviä hahmot oikeastaan usein ovat toisiaan kohtaan ilman näkyvää syytä.

Ja kun ei pysty ennakoimaan, mitä taisteluissa oikeasti on pelissä, ei katsojalle jää muuta tehtävää kuin passiivinen katsominen. Niin kivaa kuin mätkiminen, roiskutus ja mekastus onkin, ilman omaa panosta siinä silmäluomet alkavat painaa, kun mellakka jatkuu minuuttikaupalla.

Jouni Vikman

Jujutsu Kaisen 0 -elokuvan traileri

Lisää luettavaa