Entinen FBI:n tutkija Ray Kasten (Chiwetel Ejiofor) on jämähtänyt New York Mets -joukkueen turvatoimiin, kun hän sattumalta törmää tietoon, joka herättää menneisyyden nukkuneita haamuja. Vakuuttuneena siitä, että on vihdoin löytänyt kauan kadoksissa olleen epäillyn vuonna 2002 tapahtuneeseen seksuaalimurhaan, Kasten yrittää värvätä apuun vanhan työtoverinsa: piirisyyttäjä Claire Sloanin (Nicole Kidman), johon on edelleen ihastunut, ja tutkijakollega Jess Cobbin (Julia Roberts). Vähemmän yllättäen kaikki eivät ole innokkaita palaamaan ajassa taaksepäin.
Amerikkalaiset uudelleenfilmatisoinnit ovat kyseenalaisia nautintoja. Ne eivät aina ole niin huonoja kuin jotkut puristit väittävät, mutta jokaista The Departedia kohti on siilitukkainen Josh Brolin kanavoimassa sisäistä Old Boytaan valitettavan turhaan. Katseeseen kätketty osuu jonnekin näiden ääripäiden väliin: kunhan alun epämiellyttävän olon yli pääsee, se toimii ihan mukiinmenevänä siloiteltuna jännärinä. Mutta ottaen huomioon sen tähtiloiste ja ylistetyn alkuperäisteoksen painoarvo – Juan José Campanellan elokuva löi Oscareissa Michael Haneken ja palautti argentiinalaisen elokuvan maailmankartalle – se tuntuu melko vaisulta.
Billy Ray tunnetaan vielä paremmin kirjoittajana – hän on käsikirjoittanut muun muassa Nälkäpeliä ja Captain Phillipsiä. Vaikka parhaat kohtaukset ovat nyt suoraan alkuperäisestä elokuvasta, Rayn kolmas ohjaus on kaukana pelkästä kopiosta. Siinä missä Campanella viittasi Argentiinan 1970- ja 80-lukujen likaisen sodan poliittiseen sekasortoon, nyt olemme terrorismin vastaisessa sodassa. Korvaamalla kostonhimoinen leski surevalla äidillä Ray tuo elokuvaan kiinnostavan emotionaalisen kierteen ja antaa Julia Robertsille mahdollisuuden loistaa roolissa, joka saattaa olla hänen parhaansa. Kyllä – hän on niin hyvä.
Valitettavasti samaa ei voi sanoa koko miehityksestä. Alfred Molina karjuu satunnaisen oloisia kliseitä ja Ejioforilla on enemmän kemiaa ontuvan, Bumpy-nimisen tyypin kuin Kidmanin kanssa, joka toistaa toisen onnettoman uudelleenfilmatisointinsa, Stepfordin naisten robottimaista jähmeyttä. Tietää, että jotain on vialla, kun ilmeisen elämää mullistaneeseen suhteeseen uskominen vaatii, että muut hahmot kommentoivat sitä jatkuvasti. Ei hyvä.
Kaikista hyvistä tarkoitusperistään ja ammattitaitoisesta tehokkuudestaan huolimatta Katseeseen kätketty tuntuu joltain mitä David Fincher suoltaisi unissaankin. Arvioon voi lisätä tähden, mikäli ei ole nähnyt alkuperäistä, mutta oikeasti tässä säväyttävät vain Robertsin odottamaton hauraus sekä muutamat onnettomat baseball-sanaleikit. Ei tämä ihan palo ollut, mutta ei nyt mikään kunnarikaan.