Kingdom of the Planet of the Apes

Parasta Apinoiden planeetta -saagan uudessa luvussa on hienosti toteutettu kerroksellinen maailma, jota katsoja saa tutkia mainioiden cgi-hahmojen kanssa. Ohut tarina tuntuu lopussa haihtuvan ilmaan ja jättää epäselväksi, miksi jatkosta pitäisi olla kiinnostunut. (Ikäraja K-12)

8.5.2024 08:00
MAA VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 08.05.2024

Apinoiden planeetan synty, Apinoiden planeetan vallankumous ja Sota apinoiden planeetasta muodostivat 2011–2017 trilogian, jossa idealistisen Caesar-apinan silmin nähdään, kuinka ihmisten tiede johti ihmiskunnan aseman romahtamiseen ja älykkäiden apinoiden kulttuurin nousuun. Suomentamatta jätetyssä Kingdom of the Planet of the Apesissa Caesarin ajoista on kulunut useita sukupolvia. Apinat ovat muodostaneet omia yhteisöjään, ja kummankin lajin historia on suurimmalta osalta jäänyt unohduksiin.

Tällä kertaa pääosaan nousee kotkia kesyttävän apinaklaanin nuori jäsen Noa. Hän saa huomata, että eristäytyneen yhteisön ulkopuolella on kuin onkin heimon kaiuiksi kutsumia ihmisiä. Lisäksi kotkaklaanin idylliin tunkeutuu ulkopuolisia, väkivaltaisia apinoita, joilla on käytössään outoa teknologiaa. Noa joutuu lähtemään matkalle suureen maailmaan pelastaakseen läheisensä hyökkääjien kynsistä.

Kingdomin tarinaa ideoinut ja sen Josh Friedmanin (War of the Worlds, Terminator: The Sarah Connor Chronicles) käsikirjoituksen perusteella ohjannut Wes Ball tunnetaan vuosien 2014–2018 Labyrintti-elokuvatrilogiasta. Sillä ja uutuudella on paljon yhteistä – hyvässä ja pahassa.

Ball on erinomainen maailmojen luoja. Kingdom of the Planetin maailma näyttää uskomattoman hienolta. Mikä parasta, ihmisten maailman jäännöksiä ja apinoiden niiden päälle pystyttämiä omia rakennelmia ei väännetä rautalangasta. Parhaimmillaan elokuva onkin, kun katsoja saa tutkimusmatkailla kasvillisuuden valtaamassa ympäristössä yhdessä päähenkilöiden kanssa.

Harmillisesti linja ei jatku, kun kiehtovaan ympäristöön yritetään ympätä juonentapaista. Noa kohtaa matkallaan hahmoja, joista monen tehtävä on lähinnä selittää asioita ennen kuvasta poistumistaan. Hahmot ja niiden väliset suhteet ovat yhtä luontevia kuin Labyrinteissäkin – eli väkinäisiä ja epäuskottavia.

Loppupuolella Ballilta tuntuu karkaavan käsistä punainen lanka siitä, kenen tarinaa hän on kertomassa ja kuka on sen päähenkilö. Hahmojen motivaatiot tuntuvat heittelehtivän ilman pohjustusta ja lopun keinotekoisessa toimintakohtauksessa heittävät häränpyllyä fysiikan laitkin. Tuntuu kuin tekijöiden suunnitelmat olisivat muuttuneen matkan varrella, mihin voisi viitata sekin, että trailereissa on kuultu dialogia, jota elokuvasta ei löydy.

Noan takaa löytyy etenkin Se-elokuvista muistettava Owen Teague, ja muita apinahahmoja esittävät muun muassa Peter Macon (The Orville) ja Kevin Durand (Abigail, Locke & Key). Suorituksenkaappausteknologialla luodut apinat ovat hienoja, yksilöllisiä hahmoja. Jopa siinä määrin, että kyvyillään apinat yllättävää ihmisnaista esittävä Freya Allan (The Witcher) tuntuu cgi-luomusten keskellä hieman tylsältä tapaukselta. William H. Macylle on annettu jonkin verran persoonallisuutta, mutta rooli jää melko pieneksi.

Ilmeisesti tarkoitus on tehdä Kingdomille jatkoa, mutta Ball ei oikein saa kiinnostumaan siitä, koska katsojalle jää epäselväksi, mistä hänen pitäisi kiinnostua. Toisaalta se voi olla hyväkin asia, sillä Kingdomia voi katsoa itsenäisenä elokuvana, jossa kiehtovasti alkava matka hienosti luodussa maailmassa päättyy hienoiseen pettymyksen tunteeseen.

Jouni Vikman

Kingdom of the Planet of the Apes -elokuvan traileri

Lisää luettavaa