Kosto

GENRE ENSI-ILTA 05.11.2010 TÄHDET

Tanska on viime vuosina vyöryttänyt valkokankaille vaikuttavia draamoja. Ravisteleva Submarino (Thomas Vinterberg) ja Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla esitetty hieno Brotherhood (Nicolo Donato) ovat viimeksi nähtyjä tulokkaita. Nyt myös ohjaaja Susanne Bier (Häiden jälkeen, Brothers) on palannut Hollywoodista Tanskaan. Kosto on hänen uusin teoksensa, joka jatkaa maan menestyksekästä draamaperinnettä. Elokuva on voimakas, tunnerikas ja viimeiseen saakka hiottu. Se on myös Tanskan uusin valinta parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi. Valinta ei ole yllätys, sillä Kosto syleilee maailmanlaajuisia, humaaneja aihealueita suureellisella mutta inhimillisellä tavalla.

Kosto liikkuu rinnakkaisten teemojen, paikkojen sekä lasten ja aikuisten maailmojen maisemassa. Kahden perheen elämänkohtalot yhdistyvät, kun perheiden esimurrosikäiset pojat ystävystyvät koulussa. Ilkeiden poikien kiusaama Elias (Markus Rygaard) saa tukea Lontoosta muuttaneelta kovapintaiselta Christianilta (William Jøhnk Nielsen). Christianin äiti on kuollut, eikä poika ole palannut entiselleen menetyksen jälkeen. Hän syyttää kaikesta isäänsä Clausia (Ulrich Thomsen, Adam’s Apples), joka ei tiedä, kuinka kasvattaa poikaansa menetysten maailmassa. Eliaksen isä Anton (Mikael Persbrandt) taas viettää paljon aikaa Afrikassa raadollisella pakolaisleirillä lääkärinä, eikä suhde vaimoon Marianneen (Trine Dyrholm) toimi enää. Kun Anton käy Tanskassa tapaamassa perhettään, hän joutuu yhtä aikaa työstämään sekä kaikkea pakolaisleirillä kohtaamaansa julmaa todellisuutta että oman kodin ja perheen ristiriitoja.

Hyväntahtoisen Eliaksen ja tuiman Christianin ystävystyminen kaivaa esille pintojen alla kytevät pelot, epävarmuudet ja katkeruudet. Christian uskoo kostoon, kun taas Eliaksen Anton-isä koettaa saada poikaansa ja tämän ystävää katsomaan maailmaa lempeämmin. Hän on nähnyt, kuinka kosto lietsoo lisää väkivaltaa. Afrikassa Anton joutuu kuitenkin kohtaamaan oman humaaniutensa rajat, kun pahuus astuu liian lähelle. Inhimilliset tunteet, myös kostonhimo, ryöpsähtävät. Samaan aikaan Tanskassa Christian on Eliaksen tuella keksinyt tavan antaa sortajille opetuksen. Ihmishenget ovat vaarassa, kun katsotaan terrorismin syvimpiä syitä silmiin: pelon, vihan ja kostamisen kierre tempaisee mukaansa pyörteeseen, josta on vaikea irrottautua. Sen huomaa myös tunnesotkussaan tempoileva Eliaksen äiti Marianne.

Erityismaininnan ansaitsee kuvaus. Morten Søborgin luomat maisemat ovat herkän tyylikkäitä. Afrikan väriloisto ja pakolaisleirin pölisevä karuus sekä pohjoismaalainen kuulas ankeus pysähdyttävät useaan hetkeen, tarjoten rivinvälisiä aistikokemuksia. Elokuva on rankka muttei paasaava, kaunis muttei sokerinen. Traagisen aineksen kasautuminen kahden perheen harteille tuntuu toisinaan hieman massiiviselta, mutta hienovarainen näytteleminen ja harkittu replikointi palauttavat realismin tunteen. Kosto vai anteeksianto? Elokuva antaa katsojan tehdä valintansa.

Siru Valleala

Tähdet: ★★★★




Filmtrailer.com


Aiheeseen liittyvät elokuvat