Koulu maailman laidalla

Himalajan vuoristossa kuvattu bhutanilainen elokuva muistuttaa omien juurien tärkeydestä juurettomassa maailmassa. (Ikäraja Sallittu)

24.11.2022 07:13
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.11.2022

Parikymppinen Ugyen (Sherab Dorji) asuu Bhutanin pääkaupungissa Thimphussa. Maailman epämotivoitunein opettajaopiskelija haaveilee laulajan urasta Australiassa. Isoäitinsä vaatimuksesta Ugyen lupaa suorittaa opettajaopintonsa loppuun ennen maailmalle karkaamista.

Kaupunkilaisnuori lähetetään syrjäiseen Lunanan kylään, jossa on vain 56 asukasta. Perille pääsee patikoimalla loppumatkan vuoristossa, ja jossain vaiheessa kännykkäkin lakkaa toimimasta. Kylässä eletään luonnonmukaisesti ja vaatimattomasti, perinteitä kunnioittaen. Bhutan on joskus nimetty ”maailman onnellisimmaksi maaksi”, ja Pawo Choyning Dorjin elokuvan myötä titteli tulee ymmärrettäväksi.

Päästyään Lunanaan mukavuudenhaluinen Ugyen haluaisi luovuttaa saman tien. Hän päättää kuitenkin jäädä huomatessaan, kuinka paljon kylän vaatimattomat asukkaat ovat opettajaa odottaneet. Kyläläisille ammatti on arvokas, sillä opettaja ”koskettaa tulevaisuutta”. Ugyenin oppilaat muistuttavat opettajaansa elämän tärkeimmistä arvoista. Syrjäisessä kylässä Ugyen löytää todellisen ilon ja hetkessä elämisen taidon.

Pawo Choyning Dorjin ohjaama ja käsikirjoittama Koulu maailman laidalla on sympaattinen kuvaus läpitunkevan teknologian vaikutuksesta nykyihmisen elämänrytmiin. Se kertoo paluusta perimmäisten arvojen äärelle ja nostaa keskiöön omien juurien merkityksen juurettomassa maailmassa. Elokuva osoittaa, kuinka tärkeitä aidot kohtaamiset ovat maailmassa, jota hallitsevat sosiaalisen median pikaviestit, etätapaamiset ja jatkuva puhelimen räplääminen.

Elokuvan taustalla avautuvat Himalajan upeat vuoristomaisemat, joita kuvaaja Jigme Tenzing hyödyntää vaikuttavasti. Koskettavalla sanomallaan hurmaava elokuva on osuva muistutus aitojen kohtaamisten tärkeydestä ja antamisen ilosta. Erikoismaininnan elokuvan amatöörinäyttelijöistä ansaitsee 9-vuotias Pem Zam, joka hurmaa hymyllään ja vilpittömyydellään.

Elokuvan tarina noudattaa lopulta melko perinteistä kaavaa, jossa nuori kaupunkilainen matkustaa syrjäseudulle ja löytää todelliset arvonsa. Vaikka loppuratkaisu ei olekaan suoraviivainen, olisi sen silti toivonut olevan yllättävämpi.

Susanna Bono

Koulu maailman laidalla -elokuvan traileri

Lisää luettavaa