Jo kymmenen vuotta Sony on yrittänyt saada aikaiseksi omaa vastinettaan Marvel-studion MCU-seikkailuille, eli Spider-Manin ja tämän oheishahmojen ympärillä pyörivää jaettua universumia. Valitettavasti sarjakuvien sivuhahmot ovat kiinnostavia pitkälti vain suhteessa tarinoiden supersankariin. Kun Sony ei Marvelin kanssa tekemänsä sopimuksen vuoksi viime aikoina ole käyttänyt Spider-Man-hahmoa omissa elokuvissaan, ei oheishahmojen omista tarinoistakaan ole saatu järin kiinnostavia.
Kaiken lisäksi hahmoja ankkuroivan keskushahmon puuttuessa sarjakuvista tuttujen hahmojen tarinoita ja luonnetta on jouduttu muuttamaan lähes tunnistamattomiksi. Asiaa ei auta, että pääsääntöisesti heidän omat elokuvansa on käsikirjoitettu parhaassa tapauksessa tylsiksi, välillä jopa huonoiksi.
Sony-syndrooman viimeisin uhri on Kraven the Hunter, joka aloitti Spider-Man-sarjakuvissa päähenkilön pyydystämisestä henkilökohtaisen haasteen tehneenä maailman suurimpana metsästäjänä. Vuosien varrella hahmo kehittyi ja hänen ympärilleen rakennettiin hyviäkin tarinakaaria.
Elokuvassa Kravenista (Aaron Taylor-Johnson) on tehty oikeuden ulottumattomissa olevien rikollisten metsästäjä. Sillä tavalla hän kapinoi omaa isäänsä vastaan. Russell Crowen esittämä rikollispomo Nikolai Kravinoff kun olisi halunnut Kravenista, eli Sergei-pojastaan organisaationsa manttelinperijän. Omille teilleen karanneen Sergein heikko kohta on pikkuveli Dmitri (Fred Hechinger), joka ei ole onnistunut irrottautumaan isäpapan otteesta, vaikka onkin tälle jatkuva pettymyksen aihe.
Tätä Kravenin pehmeää puolta pyrkii hyödyntämään myös Kravinoffin kanssa kilpaileva rikollinen, Alessandro Nivolan esittämä konna, jolla myös on tavallisesta poikkeavia kykyjä. Pian Sergein onkin käytettävä Kraven-taitojaan Dmitrin pelastamiseksi.
Elokuva-Kravenille rakennetaan syntytarina, joka ei ehkä ihan ole samaa luokkaa kuin radioaktiivisen hämähäkin purema, mutta ei paljon puutu. Eli siinä missä sarjakuvien Kraven oli tavallinen vaikkakin taidoiltaan ylivertainen mies, elokuvahahmo on käytännössä supersankari. Samaan syssyyn on heitetty muitakin supervoimaisia tyyppejä Spider-Manin hahmogalleriasta, jopa siinä määrin, että he alkavat jo lyödä toisiaan korville.
Ei riitä, että Nivolan konnahahmo on voimakas ja haavoittumaton Rhino, hänen pitää jostain syystä palkata avukseen hypnoottinen palkkatappaja Foreigner (Christopher Abbott). Kravenin taustajoukoissa häärii Ariana DeBosen Calypso, joka Foreignerin tapaan on mukana vain siksi, että Sonylla sattuu olemaan hahmoon lisenssi. Kraven the Hunterin olisi käytännössä pienin muutoksin pystynyt kertomaan ilman näitä kahta hahmoa. Ja olisi pitänytkin. Silloin olisi voitu keskittyä tekemään jäljelle jäävästä tarinasta ja sen hahmoista mielenkiintoisia ja jättää nyt vajaakäytettyjä, suorastaan tuhlattuja henkilöitä odottamaan mahdollista jatkoa.
Kraven the Hunter olisi muutenkin ollut parempi seikkailu, jos päähenkilö olisi ollut kuka tahansa geneerinen, ylivoimainen agenttihahmo. Nyt taustoja tunteva katsoja joutuu kaikin voimin yhdistelemään palapelin palasia vaikka väkisin tunnistaakseen tuttua nimeä kantavan tyypin. Kaiken lisäksi hommasta jää vähän Cruella-fiilis. Sekin oli kertovinaan alunperin sivuhahmopahiksen syntytarinan onnistumatta luomaan siltaa aikaisemmin tiedettyyn.
Mutta siinä missä Cruella yhdisti onnistuneesti hauskuutta ja jännittävyyttä, Kraven the Hunter on vain tosikkomainen. Väkivaltaa on kyllä tarjolla yllin kyllin. Laatuohjaaja J.C. Chandor ei tarvittaessa ole kaihtanut väkivaltaa, mutta nyt lähikuvissa esiteltävä verenvuodatus tuntuu paikoin jopa itsetarkoitukselliselta. Rouhean menon ystävien ei pidä ottaa tuota moitteena, vaikka veren lisääminen keskinkertaiseen supersankariseikkailuun ei sitä pelastakaan.
Jos sen ohella elokuvasta jotain positiivista sanottavaa löytyy, niin ainakin näyttelijät ottavat sen hölmöydetkin tosissaan. Varsinkin Taylor-Johnson tuntuu arvostavan Kravenin esittämistä – toisin kuin esimerkiksi Madame Webin Dakota Johnson, joka tuntui koko ajan haluavan olla missä tahansa muualla.
Jouni Vikman
Kraven the Hunter -elokuvan traileri
