Kuningas Litmanen

28.9.2012 08:43
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 28.09.2012

Teattereihin tulee samoihin aikoihin kaksi urheiluaiheista kotimaista dokumenttia. Ne ovat kuitenkin sisällöltään aivan erilaisia. Arto Halosen ohjaama Sinivalkoinen valhe kertoo suomalaisen urheiluhistorian mustista hetkistä, kun taas Arto Koskisen ohjaama ja Mika Kaurismäen tuottama Kuningas Litmanen on positiivinen sankaritarina.

Kuningas Litmanen kertoo tarinan Suomen menestyneimmästä jalkapalloilijasta. Jari Litmanen saavutti 1990-luvulla ennennäkemättömän menestyksen kansainvälisillä jalkapallokentillä. Lahden Reippaassa jalkapallouransa aloittanut Litmanen siirtyi jo uransa alkupuolella hollantilaisseura Ajaxiin, missä hänestä tuli supertähti. Litmanen voitti Ajaxin kanssa jalkapallomaailman arvokkaimpiin palkintoihin kuuluvan Mestarien Liigan voittopokaaliin. Litmasen ura jatkui 1990-luvun huippuvuosien jälkeen muun muassa Barcelonassa ja Liverpoolissa. Ajax oli kuitenkin se seura, joka teki Litmasesta legendan. Jotain Litmasen suosiosta kertoo, että Hollannissa on yli 1500 poikaa, jotka ovat saaneet etunimen Jari.

Dokumentti on tehty Litmasen perheen kanssa yhteistyössä, ja iso osa jalkapalloilijan menestystarinasta kuullaan hänen vanhempiensa kautta. Litmasen molemmat vanhemmat pelasivat jalkapalloa, isä Olavi jopa maajoukkuetasolla saakka.

Elokuva alkaa Litmaselle pystytetyn patsaan paljastustilaisuudessa. Jos siinä vaiheessa ei tiedä miten suuri sankari on kyseessä, niin se selviää parin fanin haastattelussa. Yksi suomalaisfani on ottanut nahkaansa ison Litmas-tatuoinnin. Toinen fani on saapunut Kiinasta asti.

Elokuva on avoin kunnianosoitus, jossa dokumentin kohteeseen suhtaudutaan suurella arvostuksella. Se ei sinänsä haittaa, sillä tekijät eivät tyydy pelkkään ylistykseen, vaan Litmasen urasta kerrotaan rehellisen tuntuisesti. Monet myöhemmät pelivuodet olivat huonoja, eikä tosiasioita peitellä.

Litmasta itseään kuullaan dokumentissa paljon, ja hän tuntuu suhtautuvan uraansa suomalaisella jalat maassa -asenteella. Samalla annetaan ymmärtää, että menestys ei tullut pelkkänä verenperintönä. Litmanen teki rajusti töitä saavuttaakseen paikan jalkapallon huipulla, ja monet kuuluisat seuratoveritkin ihmettelevät Litmasen omistautumista harjoittelulle.

Litmanen on henkilönä varautuneen ja vakavan oloinen, joten monet haastatteluosuudet vaikuttavat hieman kuivilta. Muutamassa kohtauksessa hän tosin paljastaa herkänkin puolensa. Mikään showmies hän ei jalkapallokentän ulkopuolella todellakaan ole.

Litmasen saavutukset ovat kiinnostavampia kuin hänen julkinen persoonansa. Dokumentissa nähdäänkin Litmasen uralta paljon kiinnostavaa arkistomateriaalia, joissa esitellään sekä uskomattoman komeita maaleja että traagisia loukkaantumisia.

Jos ei ole urheilusta kiinnostunut, niin Kuningas Litmanen alkaa todennäköisesti haukotuttaa, mutta jalkapallofanille elokuva on pakkokatsottavaa. Lopputulos on sujuva kokonaisuus, mutta parempi paikka tällaiselle elokuvalle ehkä kuitenkin olisi televisioruutu valkokankaan sijaan.

Kuningas Litmanen -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa