Heti ensimmäisenä tiedoksi heikkohermoisille: Mä oon mikä oon on elokuva ihmissyönnistä. Se ei kuitenkaan ole kauhuelokuva, vaan pikimusta komedia perheestä, jolle tämä groteski ateriointi tuottaa päänvaivaa.
Perheen isä on tavannut houkutella pahaa-aavistamattomia vieraita ruokapöytään, mutta on kokenut vaikeuksia ruuanhaussa viime aikoina. Viimeisellä muonitusreissullaan patriarkka kuolee nälkään ostoskeskuksessa. Siivoojan poistettua ukon ruumiin kuljeksimasta joutuu jäljelle jäänyt perhe kaaoksen valtaan.
Kun isän paluusta ei ole varmuutta, kaksi epävarmaa teinipoikaa (Fransisco Berrelso ja Alan Chávez), omapäinen sisar (mainio Paulina Gaitán) ja konservatiivinen äiti (Carmen Beato) alkavat riidellä siitä, kuka heistä hankkii apetta pöytään ennen kuin muutkin heittävät henkensä. Samaan aikaan poliisi alkaa saada vihiä perheen synkästä kulinarismista.
Meksikolaisohjaaja Jorge Michel Graun ensimmäinen täyspitkä elokuva on vahvasti satiirinen. Köyhän perheen elinehto vaikuttaa olevan elokuvan esittämässä yhteiskunnassa kannibalismi, eikä muita ruuanhankintametodeja edes harkita. Myös vanhakantainen perhemalli, jossa isä hoitaa yksin leivän pöytään ja äiti kokkaa, saa osansa piikittelystä. Alaluokan vanhakantaisia kannibaaleja, etenkin perheen äitiä, risovat kaikki vähemmistöt. Homojen, ulkomaalaisten ja löyhämoraalisten naisten lihaa pyritään välttelemään kuin pahinta suonet tukkivaa rasvapommia.
Valitettavasti elokuva pyörii eteenpäin epätasaisesti kutkuttavista lähtökohdistaan ja joistakin kipeistä ideoistaan huolimatta. Välillä tuntuu, että ruuanhankintaa koskevasta kinastelusta ei tule loppua koskaan. Onneksi tietyin väliajoin Grau esittelee jonkin mainion uuden idean, jolla päästään taas hieman eteenpäin. Esimerkiksi aikuistumisen kynnyksellä olevat lapset testailevat omaa identiteettiään ruuanhaun ohella todella hauskalla tavalla.
Elokuvan lähin vertailukohta lienee Rob Zombien vuoden 2005 kauhuelokuva The Devil’s Rejects. Molemmat pyrkivät saamaan katsojien sympatiat murhaajista koostuvan perheen puolelle. Syrjäytyneet perheet ovat molemmissa aloittaneet verikekkerinsä tavallaan noustakseen isoa pahaa maailmaa vastaan. Mä oon mikä oon -elokuvan pelkästään hengissä selviämiseen pyrkivä murhaajaperhe on hivenen sympaattisempi. Graun humoristinen näkökulma auttaa tässä paljon, ja lisäksi hyvät päänäyttelijät tuovat erinomaisesti esiin hahmojensa erilaiset heikkoudet.
Kannibaalit eivät ole verenhimoisia hirviöitä, vaan omasta mitättömyydestään sekaisin menneitä pieniä ihmisiä. Luokkaeroista pohjimmiltaan kertovasta elokuvasta on silti pitkä matka Luis Buñueliin. Esikoiselokuvaksi elokuva ei silti ole hassumpi, ja Graulta on syytä odottaa vielä jotakin kunnolla repäisevää.
Paavo Ihalainen
Tähdet: ★★★
Mä oon mikä oon – Traileri