2010-luvun alussa Ranskassa kohoteltiin kulmia niin kutsutun Bettencourt-tapauksen. Upporikas kosmetiikkaperijätär oli syytänyt rahaa epämäräisin keinoin ja motivaatioin niin lähipiiriinsä ujuttautuneelle valokuvaajalle kuin ranskalaisille poliitikoille. Maailman rikkain nainen ei suoraan kerro kyseisestä tapauksesta, mutta rinnastukset ovat erittäin selviä.
Thierry Klifan ohjaama ja yhdessä Cédric Angerin ja Jacques Fieschin kanssa käsikirjoittama elokuva jättää poliittiset kuviot sivujuonteeksi ja keskittyy Isabelle Huppertin esittämän, kosmetiikkafirmaansa kovalla kädellä johtavan Marianne Farrèren ja valokuvaaja Pierre-Alain Fantinin (Laurent Lafitte) suhteeseen ja sen aiheuttamiin aaltoihin upporikkaassa perheessä.
Toisaalta Maailman rikkain nainen nostaa loppua kohti yhä enemmän esiin antisemitismiä ja toisen maailmansodan aikana tapahtuneita valintoja, jotka ovat johtaneet asioiden nykyiseen tolaan.
Perijätär ja kuvaaja kohtaavat, kun Marianne suostuu vastentahtoisesti pr-mielessä tehtävään henkilökuvaan vaikutusvaltaisessa lehdessä. Tahtonsa läpi saamiseen tottunut nainen huvittuu töykeästä miehestä ja tämän näennäisestä välinpitämättömyydestä ja jopa halveksunnasta näkemäänsä yltäkylläisyyttä kohtaan. Pitkästä aikaa rutiinien ja myötäilyn keskellä elänyt Marianne kohtaa jotain kiinnostavaa ja on valmis maksamaan saadakseen lisää haluamaansa.
Vaivihkaa Mariannen ja Pierre-Alainin suhde lipuu työ- ja yhteistyökuvioista henkilökohtaiselle tasolle, kun ekstrovertti taiteilija lupaa avata ikääntyvällä naiselle aivan uusia maailmoja. Lopulta kyseessä on jo läheisriippuvuussuhde, eivätkä perhe ja uskolliset henkilökunnan jäsenet pysty kuin ällistyneenä seuraamaan, miten luksuskotia pistetään uuteen uskoon ja miljoonat alkavat valua pisteliään kuokkavieraan projekteihin ja henkilökohtaisiin menoihin. Lopulta alkaa näyttää siltä, ettei matriarkkaa pysty pysäyttämään muuten kuin tuhoamalla tämän elämäntyö.
Ranskalaisen tyypillisesti elokuvan hahmot sanovat toisilleen kammottavia asioita kuin ohimennen, eikä Mariannesta ja varsinkaan Pierre-Alainista ole helppo pitää. Juuri hahmojen jääräpäinen välinpitämättömyys muiden tunteita kohtaan tekee heistä kuitenkin myös kutkuttavan kiinnostavia. He aidosti tuntevat olevansa oikeutettuja rikkauksiinsa ja asemaansa, vaikka ne olisikin vääryyksillä saavutettu. Samalla alkaa paljastua, kuinka rikkinäisiä ja traumatisoituneita he niistä huolimatta – tai niiden takia – ovat niin eleganttien kuin räiskyvien kulissien takana.
Maailman rikkainta naista ei suoranaisesti voi väittää komediaksi, mutta se on myös erittäin hauska… tragikomediaksi. Isabelle Huppert on tapansa mukaan loistava etuoikeutettuna naisena, joka menettää itsekontrollin ja sen myötä kaiken. Huumoria syntyy erityisesti Pierre-Alainin estottomasta pyörremyrskystä hienostoperheen keskellä. Laurent Lafitte on roolissa sekä passiivisaggressiivinen että suoran myrkyllinen – aina poikamaisen hymyn kera.
Jouni Vikman
Maailman rikkain nainen -elokuvan traileri
