Machete Kills

10.10.2013 17:30
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 11.10.2013

Se oli ensin pelkkä hupaisa traileri elokuvasta, jota ei ollut oikeasti olemassakaan. Sitten vitsi laajeni kokonaiseksi elokuvaksi. Nyt vuonna 2010 ilmestynyt Machete on saanut jatkoa elokuvalla Machete Kills.

Tälläkin kertaa ikäraja on perustellusti 18. Jos sanoo, että elokuvassa on verta, suolenpätkiä ja irtopäitä, niin siinä ei Macheten tapauksessa ole mitään liioiteltua.

Älyttömien toimintakohtausten lisäksi mukana on tietysti taas myös hupaisia cameoesiintymisiä ja seksikkäästi pukeutuneita naisia.

Danny Trejon esittämä Machete on elokuvan alussa saamassa hirttotuomion mutta pelastuu täpärästi, kun itse Yhdysvaltain presidentti pyytää antisankariamme hätiin. Isoa veistä aseena suosiva Machete Cortez on ilmeisesti ainoa, joka pystyy pysäyttämään Washingtoniin suunnatun ohjusiskun. Rikollisen suunnitelman taustalta paljastuu paitsi meksikolainen huumekartelli myös James Bond -elokuvien tyylinen rikollisorganisaatio teknisine vekottimineen.

Jos ensimmäisessä elokuvassa nähtiin sivurooleissa Robert De Niro ja Don Johnson, niin nyt mukaan ovat päässeet Mel Gibson, Charlie Sheen, Antonio Banderas ja Lady Gaga. Sekopäistä miljonäärikonnaa esittävä Gibson on paitsi toimintaelokuvien veteraani myös hyvä koomisissa tilanteissa. Sheen, joka alkuteksteissä esiintyy syntymänimellään Carlos Estevez, nähdään puolestaan niljakkaan presidentin roolissa. Lady Gaga ja Banderas esittävät saman kameleonttimaisen tappajan eri ruumillistumia – tosin aika yhdentekevästi.

Machete-elokuvat ovat hölmö konsepti, mutta ne nousevat kuitenkin tavallisten roskaleffojen yläpuolelle. Ohjaaja Robert Rodriguezilla on vähän isompi budjetti käytössään sekä jotain, mitä ei rahalla saa – nimittäin tyylitajua. Rodriguez selvästi ymmärtää vanhojen toimintahalpisten päälle ja osaa ottaa niistä toimivia vaikutteita juuri sopivasti kieli poskessa. Machete Kills on yksi suuri silmänisku splatterille ja eksploitaatiolle, ja siitä syntyy myös viihdyttävä elokuva.

Näyttää siltä, että Machete-elokuvista kasvaa trilogia. Machete Killsin alussa esitetään feikkitraileri seuraavasta elokuvasta, joka on saanut komean nimen Machete Kills Again… In Space. Machete Kills -elokuvan aikana kehitellyt avaruusseikkailun elementit ilmeisesti kasvavat täyteen mittaansa trilogian päätösosassa, ja Machete pukee ensi kerralla avaruusasun päälleen.

Lisää luettavaa