Mafiaperhe

28.11.2013 21:31
MAA / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 29.11.2013

Robert De Niro on mafiapomo, joka on ilmeisein tärkeästä mutta lopulta selittämättömäksi jäävästä syystä kääntynyt omiaan vastaan. Vasikaksi ryhtynyt mies joutuu nyt piileskelemään palkkionmetsästäjiä Tommy Lee Jonesin valvomassa todistajansuojeluohjelmassa. Ilmeisesti amerikkalainen lainvalvonta on maailmanlaajuista, sillä nyt perhe on päätynyt ranskalaiseen pikkukaupunkiin.

Piilottelijoilleen perhe aiheuttaa harmaita hiuksia vihanhallintaongelmillaan. Isukki tuppaa pistämään hänen kanssaan poikkiteloin asettuvia ihmisiä putkimiehistä pormestareihin kuriin väkivalloin. Aina ihanan Michelle Pfeifferin esittämä äiti jättää jälkeensä kauppojen savuavia raunioita, jos tuntee henkilökunnan käytöksen loukkaavaksi. Tytär on psykopaattisen väkivaltainen ja poika polkaisee pystyyn rikollisen piilo-organisaation koulussa kuin koulussa.

Peruskonseptissa ei sinänsä ole sen suurempaa vikaa. Ongelma on sen käsittelyssä. Elokuva on aluksi komedia, joka nauraa ranskalaisten typeryydelle ja mafiaperheen heihin kohdistamalle veriselle väkivallalle. Sitten se alkaa rakentaa jännityselokuvaa, jossa pitäisi pelätä perheen puolesta, kun heidän salaisuutensa uhkaa paljastua. Eri elementit lyövät toisiaan korville lopun tehdessä alun huumorista silkkaa sadismia ja alun puolestaan vetäessä mattoa lopun aidon vakuuttavuuden alta.

Ranskalainen Luc Besson on aikaisemminkin käsitellyt ohjaamissaan ja tuottamissaan toimintahiteissä maanmiehiään sen verran stereotyyppisesti ja pilkaten, että se tuntuu jo itseinholta. Valitettavasti vuosien vieressä kärjistyksistä on kokonaan kadonnut Bessonin parhaimmissa elokuvissaan osoittama tyylitaju.

Mafiaperhe -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa