Sarjakuvia lukevat tuntenevat Marsupilamin, André Franquinin jo 1950-luvulla luoman oudon eläimen, joka suomalaisille esiteltiin 1970-luvulla ilmestyneissä lehdissä. Niitä – ja edelleen ilmestyviä albumeita lukeneet tuntenevat myös monien tarinoiden peruskuvion: maailman harvinaisin eläin herättää metsästäjien ja eläintenkeräilijöiden intohimoja, mutta väkivahva ja pitkällä hännällään mitä ihmeellisimpiin temppuihin pystyvä otus osaa pitää puolensa.
Samaa peruskuviota varioidaan myös uudessa ranskalaiskomediassa, joka meillä nähdään suomeksi ja ruotsiksi dubattuna. Siinä eroprosessissa kärvistelevä perheenisä pakotetaan kuljettamaan salaperäistä pakettia tullin ohi Etelä-Amerikasta Ranskaan. Hän näkee siinä myös mahdollisuuden tehdä vaikutus vaimoonsa ja poikaansa, ja hän kutsuukin nämä mukaansa risteilylle.
Kesken matkan paketista kuitenkin kuoriutuu marsupilamin poikanen, jonka pelkkkä olemassa olo aiheuttaa kaaosta. Varsinkin, kun perhekiemuroiden ohella soppaan iskevät lusikkansa vähemmän fiksu apulainen, luontoaktivisti, julkisuutta janoava tullimies, uraansa elvyttävä musiikkitähti sekä tietysti rikolliskopla. Kohelluksen keskellä Marsupilami ja perheen pikkupoika löytävät yhteisen sävelen, mikä ennestään kasvattaa panoksien henkilökohtaisuutta.
Humoristista väkivaltaa viljeltiin jo sarjakuvissa, ja tarjolla on nytkin slapstick-satuttamista, joka uponnee lapsikatsojiin. Samoin heille selvästi samastumiskohteeksi tarkoitetun pojan hulvattomat leikit aikuisen silmään ehkä aavistuksen muovisen mutta silti lutuisen olennon kanssa. Koko perheen elokuvaksi Marsupilami on kuitenkin uskomattoman härski!
Marsupilami ei muutenkaan loista ranskalaisella hienostuneisuudella, mutta aluksi muutamat kaksimielisyydet ohittaa sattumina. Mitä pitemmälle elokuva ehtii sitä pitemmälle menee myös alapäähuumori, jonka osuus vain kasvaa kasvamistaan. Se (toivottavasti) avautuu lähinnä aikuiskatsojalle, mutta jos ei halua selittää jälkikasvulle, miksi Marsupilamin pitkä häntä käyttäytyy oudosti sinisen pillerin syömisen jälkeen, kannattaa lapset ehkä jättää kotiin.
Marsupilami nimittäin on outo tapaus, jonka paikoin kekseliäs kohellus ja vinkerot hahmot varmaan viihdyttävät lapsia, mutta jonka rääviys saa lapsellisen aikuisenkin nauramaan vedet silmissä, vaikka älyllisellä tasolla se aiheuttaa käsi/naama-reaktioita.
Jouni Vikman