Tyhmä mutta hauska bee-luokan elokuva, jota animoitiin miljoona tuntia. Visuaalinen toteutus toisinaan tökkii, toisinaan lentää.
Minun nuoruudessani katsottiin Maija Mehiläisen maailmantutkailua. Maija oli itsepäinen mutta hyväsydäminen. Niin on nykylasten sankarimehis Barrykin, mutta höystettynä lisätyperyydellä, hullunnokkeluudella ja kaikenlaisilla efekteillä. Mehiläisen elokuva on tyhmä mutta hauska. Sen pastellisävyistä mehiläiselämää ja valuvia hunajavirtoja katseltuaan ei taatusti tapa ensi kesänä yhtäkään keltamustaa pörriäistä.
Barry B. Bensonia ei liiemmin kiinnosta kotikennon kellontarkka duuniputki, vaan hän haaveilee ulkomaailman surinoista. Mesikorstojen matkassa hän pääsee näkemään kennon tuolle puolen, valtavaan Central Parkiin ja New Yorkin suurkaupunkiin. Kuinka ollakaan, Barry on mehiläisenpistoakin nopeammin löytänyt tiensä kommelluksiin ja tehnyt sen kielletyimmän: puhunut ihmisille. Ja tajunnut myös sen, että ihmiset käyttävät mehiläisten hunajataitoja häikäilemättömästi hyväkseen.
Mehiläisen elokuva on riemukasta ja helppokulkuista katsottavaa. Visuaalinen toteutus on esimerkiksi lentokohtauksissa huimaavaa, muuten välillä hieman yksiulotteista. Kaikkien hahmojen kasvot eivät esimerkiksi elä niin hyvin kuin voisi toivoa. Juoni on kekseliäs, mutta ei aivan kannattele kokonaisuutta. Aikuinen katsoja voi toki löytää mehiläislaumojen riistoajatuksesta ylikansallista yhtiötematiikkaa, lapsityövoimaa, kommunismia, fasismia… Mutta on ehkä parempi, että elokuvaa ei ala analysoida. Tässä filmissä ytimenä on, että pyritään hyvään, ollaan naiiveja ja joudutaan pinteisiin. Lopuksi tajutaan, että kun elää rinta rinnan kaikkien kanssa tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti, tulee hyvä mieli.
Elokuva perustuu syvyyden sijaan nokkelalle dialogille – alkuperäisellä ääniraidalla on mukana jopa stand up -koomikkoja. Dubbaukselle tämä on haastavaa. Onneksi suomen kielestä saa paljon irti. Mitäs me mesimiehet, meniks mesi kaulaan, pesäkammarin pojat, Mehilandia-hymni, vastamehiläistynyt, voi pyhä pörinä, mettä kengässä… Kelvollista kielikomiikkaa kotimaisellakin!
Suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuvat silti itse sutkaukset. Ovatko ne nyt lapsille vai aikuisille? Äänessä on Jerry Seinfeld ja vitsit ovat Seinfeldia. Leffan maailma karkkisävyineen on kuitenkin lapsille. Pystytäänkö molempia ikäryhmiä miellyttämään yhdellä ja samalla kuvalla? Yleisö ratkaissee antaako se hunajan virrata vai ei!