Hienon Hymyilevän miehen käsikirjoittanut Mikko Myllylahti on ohjannut esikoiselokuvansa, joka on omituinen sekoitus David Lynchin outoja juonenkäänteitä, Aki Kaurismäen lakonista suomikuvaa, Stanley Kubrickin kamera-ajoja ja Andrei Tarkovskin eksistentialistista pohdintaa. Sekaan heitetään arktista hysteriaa (Myllykosken omat sanat), synkkää hirtehishuumoria, pikkukyläelämää, Kalervo Palsan näkemyksiä elämästä ja kuolemasta sekä tarina toivosta ja positiivisuudesta.
Eipä ole nimittäin ainakaan Suomessa tehty tällaista elokuvaa aiemmin. On helppo nähdä, miksi elokuvasta pidettiin niin paljon Cannesissa. Sehän voitti jopa kriitikoiden viikon levityspalkinnon Prix Fondation Gan à la Diffusionin. Metsurin tarina on tutun oloinen suomieksoottinen outolintu, mutta polkee samalla aivan omia polkujaan.
Jarkko Lahti esittää Pepeä, peruspositiivista mutta ehkä hieman hitaasti käyvää metsuria, jonka elämä on ihan hyvin mallillaan. On perhe, työ sahalla ja kämppä pikkukylällä. Naapurissa asuva Tuomas (Hannu-Pekka Björkman) on Pepen paras kaveri. Yllättäen herra isoherra kaataa sahan, antaa potkut kaikille ja perustaa tontille kaivoksen. Kyläläisten verkkaisen harmoninen elämä menee aivan sekaisin. Ensin Pepeltä lähtevät työt, sitten perhe ja lopulta asunto.
Pepen elämä muuttuu koko ajan absurdimmaksi ja pimeämmäksi. Vastaan tulee omituisia tapahtumia, joita ei pysty selittämään normijärjellä. Elämä muuttuu nurinkuriseksi, pelottavaksi uhkakuvaksi. Pepe ei kuitenkaan suostu lannistumaan, vaan näkee kaikessa myös positiivisen puolen.
Metsurin tarina on näyttelijöidensä elokuva. Vaikka dialogi on kaurismäkeläisen puisevaa ja luonnottoman kirjakielistä, saavat erinomaiset näyttelijät elokuvan tuntumaan unenomaiselta fantasialta. Lahden ja Björkmanin lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Iivo Tuuri, Marc Gassot, Ulla Tapaninen ja Armi Toivanen.
Elokuvan maisemat ovat myös erityisen komeita. Metsurin tarinaa on kuvattu hyisessä pohjoisessa, muun muassa Kuusamon ja Puolangan alueella, ja se tuo oman synkeän elementtinsä jo muutenkin melankoliseen elokuvaan.
Hieno pikkuelokuva, joka kompuroi hieman esikuviensa jaloissa. Toivottavasti Myllylahti jatkaa kuitenkin valitsemallaan tiellä. Suomessa on aivan liian vähän tällaisia absurdeja omituisuuksia. Pätevä debyyttielokuva.
Niko Ikonen