MUD

27.9.2013 10:04
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 27.09.2013

Ellis ja Neckbone ovat kaksi Mississippi-joen varrella asuvaa teini-ikäistä koulupoikaa, jotka vapaa-ajallaan koluavat valtavan virran sivuhaaroja ja saarien sokkeloita. Heidän mieltään kutkuttaa vesimassojen jossain vaiheessa eräässä pikkusaaressa puiden oksistoon heittämä vene. Pian kuitenkin selviää, ettei kyseessä ole vain heidän salaisuutensa, sillä venettä on käyttänyt majapaikkanaan Mud, salaperäinen ajelehtija, joka piileskelee saarella.

Neckbone suhtautuu outoon aikuiseen terveen epäluuloisesti, mutta Ellisiä mies kiehtoo. Kun Mud kertoo epätoivoisesta ja muiden vastustamasta rakkaudestaan erääseen naiseen, on seikkailunhaluinen ja romanttisesti maailmaan suhtautuva Ellis koukussa. Poikien kohdatessa sattumalta Juniperin, Mudin unelmien naisen, he ryhtyvät ensin viestinviejiksi ja lopulta myös rakastavaisten kohtaamisen apulaisiksi. Samalla he joutuvat itsekin kyyhkyläisiä jäljittävien tahojen tähtäimeen.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Jeff Nichols herätti huomiota jo esikoisellaan Shotgun Stories (2007), mutta Suomessa hänet tunnettaneen lähinnä suoraan kotiteatterilevitykseen menneestä tehokkaasta jännitysdraamasta Take Shelter. Vuonna 2012 valmistunut Mud kilpailikin jo Cannesin kultaisesta palmusta.

On helppo ymmärtää miksi. Näennäisen jännitysnäytelmän pinnan alla kulkevat paljon syvemmät ja vahvemmat virtaukset. Lisäksi kasvutarinan näyttelijäsuoritukset ovat suorastaan mainioita. Suurimmat tähtinimet ovat tietysti Mudia ja Juniperia näyttelevät Matthew McConaughey ja Reese Witherspoon, mutta viisaasti he jättäytyvät suosiolla Ellisiä ja Neckbonea esittävien nuorien löytöjen, Tye Sheridanin ja Jacob Loflandin taustalle.

Erityisen kiinnostava on levottoman nykivää energiaa pursuavan McConaugheyn ja yhtä aikaa intensiivisen ja herkän Sheridanin yhteispeli. Mud rakastaa Juniperia pakkomielteenomaisesti ja hautoo loputtomia suunnitelmia tämän pelastamiseksi. Ellis on päättäväinen ja määrätietoinen niiden toteuttamisessa jopa siinä määrin, että herää kysymys, kummat ovat loppujen lopuksi kypsempiä, elokuvan lapset vai aikuiset.

Murrosiän kuohut ovat saavuttamassa Ellisiä ja Neckbonea, ja varsinkin Ellis on sekä häkeltynyt että toiveikas rakkauden ideaalin edessä. Omien tyttöystäväviritysten mutkikkuudet ja vanhempien suhteen rakoilu saavat hänet takertumaan Mudin ja Juniperin täydellisen romanttiselta vaikuttavaan, kuolemisen ja tappamisen arvoiseen rakkaustarinaan. Teini-iän ideaalisuudessa ei kuitenkaan lopulta voi kuin pettyä aikuisten maailman valheellisuuteen, pikkumaisuuteen ja pelkuruuteen – olettaen, että säilyy tarpeeksi kauan hengissä.

Nichols ei romantisoi kotiosavaltionsa Arkansasin syrjäisiä jokimaisemia ja pikkukaupunkeja tai Mississippistä elantonsa saavien ihmisten katoavaa elämää. Se korostaa arjen keskellä avautuvan draaman erikoisuutta. Ellisin ja Neckbonen yritteliäisyys elämän kaikilla rintamilla voittaa puolelleen ja antaa karuillekin tapahtumille lämpimän sydämen.

MUD -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa