Mufasa: Leijonakuningas

Ylenpalttinen tietokoneenkäyttö ja kerrontaa keskeyttävä kehystarina häiritsevät elokuvanautintoa, muuten Mufasan kasvutarina tuntuu erittäin toimivalta, sopivasti tuttua ja uutta sisältävältä esiosalta Leijonakuninkaalle. (Ikäraja K-12)

18.12.2024 11:31
MAA VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 20.12.2024

Vuonna 2019 ilmestynyt Leijonakuninkaan tietokoneanimaatioversio tuntui totaalisen turhalta toistaessaan alkuperäistä tarinaa. Lisäksi fotorealismia tavoitteleva ulkoasu sai ajattelemaan, että Disney on unohtanut nimenomaan animoinnin mahdollisuudet kuvallisessa kerronnassa. Elokuva oli kuitenkin miljardiluokan jättihitti, joten animaatiopuristien mielipiteet eivät paljon painaneet, kun sille alettiin pohtia jatkoa.

Jatko muodostuikin esiosaksi, joka kertoo Leijonakuningas-elokuvien Simba-sankarin isän, Mufasan matkasta pennusta Jylhäkallion valtiaaksi. Täytyy tunnustaa, että vaikka odotukset eivät olleet korkealla, lopputulos yllätti positiivisesti.

Fotorealistinen animaatio häiritsee edelleen, mutta joko siihen on jo tottunut tai sitten siitä on saatu hiottua vuoden 2019 elokuvan horjahtelut etenkin puhuvien eläinten kasvonpiirteissä. Nyt elävän näköisten elukoiden artikulointi näyttää hyvältä ja uskottavalta.

Muuten tietokoneen käyttö on lähtenyt käpälästä. Kamera ei pysy hetkeäkään paikalla, vaan kieppuu jatkuvasti päähenkilöiden ympärillä milloin ei käy taivaalla huitelemassa. Elokuvassa ei tunnu olevan yhtään suvantohetkeä, varsinkin kun kuvan kieppumiseen yhdistyy kaikenlaista kukkimista, kuplimista, liihottamista ja muuta sälää. Into kaiken mahdollisen mahduttamiseen kuviin saa ajattelemaan George Lucasin näpertämistä Pimeä uhka -elokuvan aikaan. Eikä sitä ajattele hyvässä mielessä.

Yksikään elokuvaan tehdyistä lauluista ei jää päähän samalla tavalla kuin Leijonakuninkaan hitit (ja korvamadot). Ne eivät kuitenkaan ole huonoja, vaikka mukana muutama Lin-Manuel Miranda -maneeri onkin, päinvastoin. Muutaman kauniin kappaleen kohdalla ajattelee, että niiden vuoksi soundtrack menee pakkohankittavien joukkoon.

Elokuvan ehdoton valtti on sen alkuperäinen tarina, joka sisältää mukavasti sekä tuttuja elementtejä että myös Leijonakuninkaan tapahtumien ennakointia. Mufasan matka yksinäisestä, uuden perheen löytävästä pennusta lapsuustraumojen kautta johtohahmoksi toimii erittäin hyvin. Mufasa on myös poikkeuksellinen tapaus siinä mielessä, että toisin kuin Cruellan ja Kraven the Hunterin tapaisten pahisten omissa taustaelokuvissa tällä kertaa Scarin ”syntytarina” oikeasti tuntuu toimivalta sillalta Leijonakuninkaaseen.

Sen sijaan tarinan kertominen takaumana ei toimi. Rafiki – jonka taustaa elokuvassa myös avataan – kertoo sitä Simban ja Nalan Kiara-pennulle opetukseksi ja huomion viemiseksi myrskystä ja poissaolevien vanhempien ikävästä. Toistuvat paluut tähän nykyhetkeen tiputtavat Mufasan saagasta lähinnä mukaan väkisin tungettujen Timonin ja Pumban vuoksi. Kaksikko tiputtelee noloja metavitsejä, mutta käytännössä sen tehtävä on sama kuin eläinystävillä tuoreessa Vaiana 2:ssa, eli myydä leluja ilman mitään tarkoitusta itse elokuvassa.

Jouni Vikman

Mufasa: Leijonakuningas -elokuvan traileri

YouTube video