Saksalais-iranilainen Ali Samadi Ahadi on ohjannut kolme ruotsalaisen Sven Nordqvistin lastenkirjoihin perustuvaa ihastuttavan lämmintä ja sympaattista Viiru ja Pesonen -elokuvaa. Tällä kertaa hän on rakentanut elokuvansa niissä nähtyjen, päähenkilöiden kotitalon seinien ja lattioiden sisällä asuvien hahmojen varaan.
Kyseiset olennot ovat mukliksi kutsuttuja fantasiaolentoja, jotka ovat ihmissilmille näkymättömiä, mutta jotka rakastavat tavaroiden varastelemista ja muutakin keppostelua. Elokuva alkaakin sillä, kun nämä velikullat murhaavat asuttamaansa rihkamakauppaa pyörittävän kauppiaan. Ei hätää, lapset, hän kuoli onnellisena!
Kyseessä on kuitenkin lähtölaukaus kaaosta rakastaville ja epäjärjestystä elääkseen tarvitseville muklille, sillä kaupan uusi omistaja on järjestyksen mies, joka aikoo pistää paikan tiptop-ojennukseen. Lisäksi hän tuntuu olevan muklat jo ennastaan tunteva tuholaistorjuja, joka ryhtyykin heti tuumasta toimeen.
Miehen mukla-traumoja ei tosin käsitellä sen enempää, koska ryhdytään lietsomaan romanssia viehkon herkkukauppiaan kanssa. Kuvio on nostettu suoraan Viiru ja Pesonen -elokuvista, joissa Pesosen ja rouva Anttosen välille voisi kuvitella vispilänkauppaa.
Ihmetyttääkin, miksi ei ole tehty vain uutta Viiru ja Pesonen -tarinaa, vaan on ryhdytty tekemään alkuperäistä käsikirjoitusta. Varsinkin, kun edellistenkään elokuvien vahvuus ei ole ollut jälleen asialla olleen Thomas Springerin poukkoileva sovitus vaan nimenomaan päähenkilöiden sympaattinen hömelyys ja syvä ystävyys. Muklat herääkin henkiin vasta aivan lopussa, kun Viiru, Pesonen ja Anttonen astuvat kuvaan.
Tietokoneella luodut muklat eivät tietenkään ole Disney-tasoa, mutta menettelevät tällaisessa perheen pienemmille tarkoitetussa Euro-seikkailussa. Pikkulapsia ei todennäköisesti haittaa sekään, ettei tarinassa ole mitään järkeä. Sekasortoa muka symboloiville olennoille on rakennettu tarkkaa hierarkiaa ja mytologiaa. Pyhien kirjoitusten ennustamien uuden luvatun maan etsimisestä ei silti synny niinkään seikkailua kuin vain tupsahtamista outoon, perustelemattomuudessaan aikuista ärsyttävään ympäristöön toinen toisensa perään.
Todennäköisesti cgi-teknikoille on vain annettu vapaat kädet niiden luomisessa samalla, kun muklat hokevat: ”ei yksin, vaan yhdessä”, mutta eivät koskaan toimi sen mukaan.
Jouni Vikman