Naapurit 2

4.5.2016 17:46
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 06.05.2016

Joskus räävittömätkin hömppäkomediat onnistuvat tarttumaan ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen aiheeseen ja ujuttamaan siitä huumoriinsa osuvia pistoja. Jatko-osa vuonna 2014 julkaistulle Naapurit-komedialle on iloinen yllätys, sillä vaikka se toistaa ensimmäisen elokuvan teemaa nuorten ja ”vanhojen” vastakkainasettelusta, on se myös ykköselokuvaa inhimillisempi ja yhteiskunnallisesti tarkkanäköisempi. Mutta kuten K16-ikärajasta voi päätellä, ei se silti unohda räävittömyyksiäkään.

Mac (Seth Rogen) ja Kelly Radner (Rose Byrne) ovat elämässään seuraavan askeleen edessä: heille on tulossa toinen vauva ja he ovat ostaneet uuden talon. Entinen talo pitäisi saada sitä ennen kuitenkin myytyä ja uusilla ostajilla on kuukauden mietintäaika. Myynti mutkistuu, kun tyhjillään olevaan naapuritaloon muuttaa joukko opiskelijatyttöjä, jotka haluavat perustaa siihen oman sisaruskunnan yliopiston seksistiseltä tuntuvien opiskelijajoukkojen ulkopuolelle.

Nämä tytöt haluavat Chloë Grace Moretzin esittämän Shelbyn johdolla bilettää siinä missä pojatkin, mikä aiheuttaa kitkaa naapurisopuun. Kohta meneillään on samanlainen sota kuin ensimmäisen elokuvan veljeskunnan kanssa. Nyt Radnerit saavat avukseen Teddyn (Zac Efron), joka edelleen etsii paikkaansa elämässä sen jälkeen, kun hänen uransa Abercrombie & Fitchin paidattomana uroona on kokenut kolauksen.

Ensimmäisestä elokuvasta tutuista lähtökohdistaan huolimatta Naapurit 2 tuntuu komediana tuoreelta. Sen nuorissa naisissa on lähes samanlaista hurttiutta kuin Harmony Korinen Spring Breakersissa (2012), ja käsikirjoitus antaa heille persoonallisen äänen. Genren elokuvissa usein erittäin seksistiseksi kääntyvä äijähuumori loistaa poissaolollaan, ja tilalla on hyvin inhimillinen ja juuri siksi niin viehättävän maanläheinen käsikirjoitus. Komedia antaa sekä mies- että naishahmoilleen tilaa olla ihmisiä ilman tiukkaa sukupuolilokerointia – ja tekee kaikista tasapuolisesti idiootteja.

Naapurit oli keski-iän kynnyksellä taiteileville aikuisille suunnattu elokuva, mutta jatko-osa laventaa ikähaitaria. Radnerit nähdään edelleen aikuisuuden haasteiden kanssa tasapainoilevana pariskuntana, johon saman ikäluokan katsojien on helpompi samaistua kuin perinteiseen Hollywoodin kiiltokuvaperheeseen. Nyt paikkaansa etsii myös Teddy, jonka veljeskuntaystävät ovat siirtyneet elämässään seuraavaan vaiheeseen: heillä on vakituiset työt ja Pete (Dave Franco) on menossa naimisiin.

Mallivartaloinen Teddy ei enää löydäkään hyväksyntää tutuilta tahoilta ja hänen hukassa oleva hahmonsa lämmittää komediaa aivan uudenlaisella intensiteetillä. Samalla juuri kotoa pois muuttaneet opiskelijatytöt kokeilevat rajojaan aikuisten maailmassa yhtä aikaa hellyttävällä haparoinnillaan kuin yksille napeille tehdyllä suorasukaisuudellaan.

Naapureissa Byrnen äitihahmon käsittely oli ilahduttavan raikas naisille usein käsikirjoitettujen, ummehtuneiden roolien joukossa. Kellyä ei edelleenkään litistetä keittiön pullantuoksuun, vaan hän seisoo tanakasti miehensä vierellä tarinan kannalta yhtä tärkeänä ja elämästä pihalla olevana hahmona. Byrnen komediennelahjat valaisevat elokuvaa ja jättävät röhönaurustaan ja pilvihuumoristaan tunnetun Rogenin varjoonsa.

Naapurit 2:n ohjaajana toimii Naapureiden tapaan Nicholas Stoller, joka on onnistunut karsimaan osan edellistä elokuvaa vaivanneista komediallisista ylilyönneistä. Elokuva on karskiudessaan usein poliittisesti epäkorrekti, mutta sen vitsit naurattavat useammin kuin kerran. Kerrontansa epätasaisuudesta ja ajoittaisista paikallaan polkevista hetkistä huolimatta se on oikein mainio komedia kesän alkuun.

 

Naapurit 2 -elokuvan traileri

Lisää luettavaa