Näin koulutat lohikäärmeesi 3

GENRE , ENSI-ILTA 25.01.2019 TÄHDET

Aikaisemmista osista tutut hahmot tuovat huiman animaatioseikkailun arvoiseensa lopetukseen.

Huikea viikinki- ja lohikäärmeseikkailu Näin koulutat lohikäärmeesi saa arvoisensa lopetuksen sarjan kolmannessa osassa. Cressida Cowellin vuonna 2003 alkaneeseen kirjasarjaan löyhästi perustuva trilogia on siitä erikoislaatuinen tapaus, ettei sen taso juuri heittele, vaan myös sen viimeinen osa on erittäin suositeltavaa katsottavaa koko perheelle. Laadukkaita trilogioita ei nimittäin kovin montaa löydy.

Ensimmäisessä elokuvassa vuonna 2010 tapasimme teini-ikäisen Hikotuksen, joka ystävystyy vekkulin lohikäärmeen, kissamaisen Hampaattoman kanssa. Ystävyys ei tule kuitenkaan helpolla, sillä viikinkiheimo, johon Hikotus kuuluu, on taistellut ikiajat lohikäärmeitä vastaan. Katsojat tapaavat myös elokuvan tärkeitä sivuhahmoja kuten nätin viikinkitytön Astridin, Hikotuksen isän Aimon, suulaat kaksoset Ronskin ja Karskin, Limalotjan ja muita öystiläläisiä (saari, jolla viikingit asuvat).

Parhaan animaatioelokuvan Golden Globen voittanut jatko-osa saapui valkokankaille vuonna 2014. Siinä Hikotus ja Hampaaton löytävät jännittävän jääluolan, jossa asustelee aivan uudenlaisia lohikäärmeitä. Öystiläläisetkin ovat jo ystävystyneet lohikäärmeiden kanssa ja yhteiselo on auvoista. Idyllinen elämä kokee kuitenkin äkkinäisen lopun, kun uusi uhka saapuu kuvioihin.

Kolmannessa osassa Hikotus ja Öystilän nuoret ovat jo niin aikuisia, että he toimivat heimonsa pääsotureina. Heidän tehtävänään on vapauttaa lohikäärmeitä pahisten käsistä. Kuvioihin astuu kuitenkin entistä pahempi vihulainen, jonka tähtäimessä on nimenomaan Hampaaton. Samalla Hikotus etsii salattua maailmaa, jonne haluaa johdattaa kaikki maailman lohikäärmeet, jotta ne saisivat vihdoinkin rauhan. Hampaatonkin löytää söötin tyttöystävän ja alkavatpa myös Hikotuksen ja Astridin välit lähentyä.

Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on totuttuun tapaan suorastaan silmiä hivelevän kaunis, vauhdikas, hauska ja paikoittain jopa koskettava. Se toistaa hieman edellisten elokuvien tapahtumia, mutta tekee kaiken paljon komeammin ja isommin. Kaikki kolme osaa ohjannut ja käsikirjoittanut Oscar-ehdokas Dean DeBlois osaa luoda komeita, animaatioelokuville epätavanomaisia kamera-ajoja ja muita erikoisempia kikkoja, jotka nostavat lohikäärme-elokuvat reippaasti keskinkertaisuuden yläpuolelle. Olisikin mielenkiintoista nähdä minkälaisen spektaakkelin mies osaisi tehdä oikeiden näyttelijöiden kanssa.