Ruotsalaisen Frida Kempffin ohjaama ja Kempffin sekä Marietta von Hausswolff von Baumgartenin (vau, mikä nimi!) käsikirjoittama tositapahtumiin perustuva draama kertoo vahvasta ja voimakkaasta naisesta, joka haastoi miehet ja yhteiskunnan normit juuri ennen toisen maailmansodan aattoa.
Ruotsalaisäiti Sally Bauer (Josefin Neldén) rakastaa uimista. Nainen rakastaa sitä niin paljon, että on valmis heittämään kaiken yli laidan, jotta saisi toteutettua unelmansa uida ensimmäisen naisena Englannin kanaalin yli. Sallyn haaveet kuitenkin torpedoidaan jatkuvasti joka suunnasta, ja lopulta jopa natsit ovat hänen tiellään.
Sally on jo lannistumassa ja luovuttamassa, koska yhteiskunnassa ei todellakaan katsella hyvällä tällaisia naisia – etenkään äitejä. Onneksi Sallyn tsemppaajana toimii hyvä ystävä Sigrid (Hytti nro 6:n Seidi Haarla), joka pitää naisen juuri ja juuri pinnan yllä.
Voimasta, vapaudesta ja itsensä voittamisesta kertova Nainen ja meri ei onnistu nousemaan kaikkien aikojen parhaimpien urheiluelokuvien listalle, mikäli tätä sellaisena voi edes pitää. Elokuvan hidasteena on kova vastavirta, eikä tarina pääse etenemään rennosti. Kaksituntisena se on myös aivan liian pitkä.
Ihan kiva on julma sanonta, mutta kun ei säväytä, ei mene tunteisiin, eikä oikein jaksanut pitää hereilläkään, niin eipä tästä voi juuri muuta sanoa: ihan kiva.
Niko Ikonen
Nainen ja meri -elokuvan traileri
