70 vuotta vanha alkuperäisteos tuntuu tuoreelta verrattuna uusintaan, joka katkeroituneista ystävättäristä kertoessaan tuntuu pilkkaavan kaikkia naisia.
Joskus uusintafilmatisoinnit onnistuvat löytämään jonkin uuden ja kiinnostavan näkökulman, mutta yleensä ne ovat vain turhia. Sitten on Naiset-elokuvan tapaisia raivostuttavia pyhäinhäväistyksiä.
Yhteistä George Cukorin vuoden 1939 alkuperäisversiolle ja Diane Englishin (Murphy Brown) uutuudelle on vain naisista koostuva nimekäs näyttelijäkaarti. Mutta siinä missä Cukorin version naiset taistelivat pystypäin yhteiskunnan ja ympäristön paineen heille määrittämissä rajoissa, Englishin naiset tuntuvat itse kaivavan omaa hautaansa. Heillä on periaatteessa käytettävissään kaikki vaihtoehdot, mutta he tukahduttavat itse itsensä.
Meg Ryanin esittämän Mary Hainesin unelmaliitto kariutuu pitkäkyntiseen vamppiin (Eva Mendes). Annette Beningin, Debra Messingin ja Jada Pinkett Smithin näyttelemät ystävättäret sotkeutuvat Maryn elämäntilanteeseen tavalla, joka johtaa vain juonen harharetkiin. Onneksi nainen voi sentään toteuttaa itseään ryhtymällä maailman parhaaksi muotisuunnittelijaksi.
Näennäisfeminismillä ei ole tartuntapintaa, kun botoxille irvistelevät näyttelijättäret, joiden kasvot on runneltu niin, että katsojan ajatus harhailee laskemaan kulmakarvoja, jotka pystyvät liikkumaan. Niitä ei ole monta.