Urheiludokumentin suomalainen nimi on ehkä aavistuksen ylidramaattinen. Alkuperäinen norjankielinen nimi Bortebane tarkoittaa vieraskentällä pelaamista. Elokuva nimittäin kertoo Oslossa järjestettävästä kansainvälisestä nuorten jalkapalloturnauksesta. Se keskittyy viiteen joukkueeseen ja tarkentaa kussakin yhteen pelaajaan. Katsoja pääsee seuraamaan Norjasta, Kiinasta ja Palestiinasta tulevien kolmen tytön sekä yhdysvaltalaisen ja brasilialaisen pojan valmistautumista turnaukseen ja heidän joukkueensa etenemistä turnauksessa.
Toisaalta Nuoruus pelissä on myös osuva nimi, sillä vain tässä hetkessä eläville esiteineille menestys on kaikki kaikessa. Maailma murenee häviön hetkellä – varsinkin, jos tuntee olevansa itse vastuussa siitä. Aikuinen tietää, että kaikki eivät voi voittaa ja elämä jatkuu siitä huolimatta. Silti on helppo samastua nuoriin ja myötäelää heidän suruissaan ja iloissaan, sillä he ovat niin aitoja ja välittömiä.
Elokuva ei kerro kyseisen vuoden turnauksesta eikä tähtää vaikeuksien kautta voittoon -juoneen (vaikka katsoja ei voi olla jännittämättä pelaajien rinnalla). Sen sijaan siihen hiipii salavihkaa toisenlaista kerrontaa. Osa joukkueista joutuu nukkumaan ilmapatjoilla oslolaisten koulujen lattioilla, osa on hotellimajoituksessa, mutta jalkapallo on tasapuolistava tekijä, joka ei katso pelaajien taustoja.
Joillekin päähenkilöistä peli on harrastus, joillekin potentiaalinen ammatti, toisille taas ainoalta näyttävä keino parempaan elämään. Turnauksen aikana pelaajat joutuvatkin pohtimaan, motivoiko heitä oma kunnianhimo vai perheen perinteet, vanhempien painostus tai kansallisen kunnian edistäminen. Ehkä ne suurimmat voitot ovatkin niitä pieniä: kun uskaltaa ujosti lähestyä vastakkaisen sukupuolen edustajaa tai kerrankin kapinoida ylimitoitettuja odotuksia vastaan.
Jouni Vikman