Pari kyttää

28.5.2010 08:54
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

Bruce Willis on tehnyt jo pitkän uran näyttelijänä ja on tuttu kasvo useista toimintaelokuvista, joista hänen osaltaan ehkä tunnetuimpia ovat Die Hard-elokuvat. Niistä viimeisin, Die Hard 4.0 ilmestyi valkokankaalle vuonna 2007. Tracy Morgan on sen sijaan tullut tunnetuksi komedian puolelta. Hänet on voinut nähdä useissa tv-sarjoissa, joista viimeisin on Yhdysvalloissa suuren suosion saavuttanut 30 Rock. Morgan on näytellyt myös lukuisissa Saturday Night Live -lähetyksissä sekä omaa nimeään kantaneessa mutta varsin lyhyeksi jääneessä The Tracy Morgan Show:ssa.

Pari kyttää on Kevin Smithin (Jack ja Miri puuhaa pornoo, Jersey Girl) ohjaama elokuva, joka kertoo kahdesta New Yorkin poliisivoimien palkkalistoilla olevasta poliisista, Jimmy Monroesta (Willis) sekä Paul Hodgesista (Morgan). Nämä kaksi toimintatavoiltaan kovin erilaista virkavallan edustajaa joutuvat ottamaan tehtävistään kuukauden mittaisen aikalisän oman tohelointinsa seurauksena. Mutta se ei juuri hidasta tahtia, sillä he joutuvat pian keskelle vauhdikasta tapahtumien sarjaa.

Jimmyn tytär Ava (Michelle Trachtenberg) on menossa naimisiin, ja Jimmyn on myytävä arvokas pesäpallokorttinsa pystyäkseen rahoittamaan tyttärensä hulvattoman hintaisiksi osoittautuvat hääjuhlat. Osittain kyttäparin oman tarkkaamattomuuden seurauksena arvokas ja keräilijöiden piireissä haluttu pesäpallokortti joutuu kuitenkin vääriin käsiin. Jimmyn ja Paulin poliisitaidot joutuvatkin melkoiselle koetukselle, sillä keräilykortti on päätynyt väkivaltaisen meksikolaisliigan pomon haltuun, eikä miehellä ole pienintäkään halua luopua arvokkaasta keräilykappaleesta.

Pari kyttää yrittää olla miehekkäällä tapaa hauska toimintakomedia, jossa on käytetty runsaasti ronskia huumoria, eikä väkivaltaisten kohtausten suhteenkaan ole juuri pihtailtu. Elokuvan perusidea on saattanut näyttää hyvältä paperilla saaden käsikirjoittajat ehkä hymisemään tyytyväisenä aikaansaannokselleen. Ainoa ongelma on se, ettei elokuva toimi valkokankaalla.

Yläastetyyliin toteutettu vessahuumori ei vain yksinkertaisesti pure katsojaan, eikä liian mutkikas juonenkulku juuri paranna tilannetta. Pari kyttää osoittautuu varsin mitättömäksi ja huumoriltaan mauttomaksi toimintakomedian räpellykseksi. Kaksi nimekästä näyttelijää on ehkä paneutunut roolihahmoihinsa, mutta heidän keskinkertaiset suorituksensa hautautuvat hyvin nopeasti tyhjänpäiväisen ja huonosti toteutetun juonen alle.

Sari Rantanen

Tähdet: ★

Pari kyttää. Cop Out. Yhdysvallat 2010. Ohjaus Kevin Smith. Käsikirjoitus Mark Cullen, Robb Cullen. Pääosissa Tracy Morgan, Bruce Willis Genre Toiminta/ komedia. Ikäraja 15. Kesto 1t 49 min. Ensi-ilta 28. toukokuuta.




Filmtrailer.com

Lisää luettavaa