Useampi sukupolvi eri tavoin algerialaista syntyperäänsä painottavaa laajaa perhettä on kokoontunut Alzheimerin taudista kärsivän suvun vanhimman ympärille. Kun vanhuksesta aika jättää, hautajaiset ja niiden järjestelyt aiheuttavat kränää ja avaavat vanhoja haavoja.
Toisaalta ne tarjoavat myös tilaisuuksia haudata vanhoja sotakirveitä. Edesmenneen tyttärentyttärelle tapahtuma aiheuttaa kuitenkin pahan identiteettikriisin, joka saa hänet kyseenalaistamaan paikkaansa perheessä ja maailmassa.
Sen seurauksena elokuva tuntuu kahden eri tarinan yhdistelmältä. Ensimmäinen puolisko on perhedraamaa, jossa menetyksen kohtaaminen johtaa koskettaviin hetkiin mutta myös samastuttavaan komediaan, kun jotkut surun ilmentymät alkavat huvittaa sitä kokeviakin.
Toinen puolisko on ohjaaja-käsikirjoittaja ja pääosan esittäjä Maïwennin aikaisemminkin elokuvissaan harrastamaa omaelämäkerrallisuutta. Itsereflektion ulkopuoliselle seuraajalle vaikeista isä- ja äitisuhteista kumpuava ”rakastan sinua mutta vihaan sinua” -jankkaaminen alkaa käydä ranskalaiselokuvien parodiasta.
Jouni Vikman