Nicolas Cage on vihdoin löytänyt groovinsa. Hän on viime vuosina tehnyt pähkähulluja roolisuorituksia: Mandy on moderni kulttiklassikko ja Color Out Of Space on herkullisen outo. Cagen viime vuosien roolityöt ovat silti tuntuneet riskittömiltä kaikessa outoudessaan, hänellä ei tunnu olevan mitään hävittävää.
Pig seuraa Cagen Robinia, joka elää hiljaista ja yksinäistä elämää syvällä Oregonin metsissä. Robinin rauhallinen elämä keskeytyy, kun hänen arvokas tryffelipossunsa varastetaan yön pimeinä tunteina. Robin lähtee jäljittämään possuvarkaita asiakkaansa Amirin (Alex Wolff) kanssa. Pikkuhiljaa selviää, kuka Robin todellisuudessa on ja kuka on vienyt miehen rakkaan possun. Pig on pohjimmiltaan tarina menetyksestä ja surusta – vieläpä erinomainen sellainen.
On vaikea uskoa, että Pig on ohjaaja Michael Sarnoskin ensimmäinen kokopitkä elokuva. Se on erinomaisesti hallittu kokonaisuus, joka soljuu ja jolla on paljon sanottavaa. Sarnoski ja kuvaaja Patrick Scola luovat vahvoja, voimakkaita kuvia valkokankaalle, ja elokuva kommunikoi teemansa dynaamisen visuaalisesti. Nykypäivänä on harvinaista, että elokuva jää mieleen kummittelemaan vielä pitkäksi aikaa elokuvasalista poistumisen jälkeen.
Cage on loistava roolissaan. Näyttelijä, joka on yleensä liioitellun suurieleinen, on tässä hiljainen ja vetäytynyt. Cage luo Robinille rikkaan sisäisen elämän pienillä eleillä ja katseilla halliten hahmon sisällä kuplivaa vihaa ja surua, jotka karkaavat vain muutaman kerran katsojan nähtäville.
Myös Alex Wolff on vaikuttava. Nuori mies on luonut hienoa uraa Hollywoodissa, ja viimeksi hänet on nähty M. Night Shyamalanin Old-leffassa. Wolff on tässä mainio ponnahduslauta Cagen tunteille ja reaktioille, ja hän toimiikin usein yleisön äänenä ja silminä. Wolffin roolisuoritus on empaattinen ja yllättävän monitasoinen; Amir yrittää luoda itselleen nimeä ja omaa identiteettiään isänsä varjossa. Sarnoski tuo hienosti esille Amirin taipumuksen esittää jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Amirilla saattaa olla komea ja kallis auto, sliipattu tukka ja tyylikäs puku, mutta kaiken sen alla on nuori mies, joka kaipaa isänsä hyväksyntää.
Pig on ajoittain hieman turhankin hienovarainen ja varovainen teemojensa kanssa. Sarnoski selvästi haluaa välttää raskaiden teemojen yliampuvaa selittelyä, mutta koska elokuva on niin hallitusti käsikirjoitettu, olisi se kaivannut hieman enemmän tulta ja tappuraa. Elokuva possuvarkaista saattaa kuulostaa hupsulta ja erikoiselta, mutta Pig on ehkä tämän vuoden sydämellisin ja surullisin elokuva.
Robinin rakas possu varastetaan heti ensiminuuteilla, ja elokuva olisi voinut viettää hieman enemmän aikaa kaksikon kanssa, jotta katsojalla olisi parempi käsitys siitä, miksi juuri tämä tryffelipossu on niin arvokas ja korvaamaton. Pig on silti erinomainen ja vaikuttava elokuva ja eräs vuoden parhaimmista.
Maria Lättilä