Prinsessa ja sammakko on perinteistä Disneytä

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

Disney palaa takaisin käsin piirrettyyn animaatioon nykyisen digivillityksen aikana. Niin ohjauksesta kuin käsikirjoituksesta vastaavat mm. Aladdinin ja Herkuleksen takana olleet vanhan sukupolven animaatiovelhot John Musker ja Ron Clements. Jälki on kieltämättä virkistävän analogista verrattuna vaikkapa Dreamworksin viimeaikaisiin digiteoksiin. Ei ihme, että Disneyn 49. pitkä animaatio nousi joulun alla Yhdysvaltojen lipputilastojen kärkeen.

Elokuvan tapahtumapaikaksi on valittu kulttuuriltaan värikäs 1920-luvun New Orleans. Saduntynkänä toimii ikivanha tarina sammakkoprissistä (Reino Nordinin velmulla äänellä varustettuna), joka kaipaa suudelmaa muuttuakseen takaisin ihmishahmoksi. Paitsi että tällä kertaa suudelmasta on tuloksena yksi vihainen tyttösammakko (Laura Voutilainen) lisää ja kaksinkertainen urakka takaisinmuuttumiseksi.

Kun sekaan heitetään lisäksi voodoota ilkeänä noitatohtorina kunnon konnan roolityön tekevä Veeti Kallio ja Randy Newmanin mainiota jazzahtavaa musiikkia, saadaan aikaan kokonaisuus, josta ei yksityiskohtia ja vauhtia puutu. Toisaalta elokuva ei tarjoa kauheasti mitään uuttakaan. Lisäksi koko soppa kuorrutetaan amerikkalaiseen tyyliin menetetyn isän idealisoinnilla ja haaveella perustaa oma menestyvä yritys, jonka avulla voi nousta mustan geton köyhyydestä glamourin huipulle. Ilman vastoinkäymisiä se ei tietenkään onnistu, ja bernard ja biancamaisesti välillä eksytään rämesuon vaarojen keskelle. Onneksi mustaa magiaa keventävät suon hyväntahtoiset ja hassut asukkaat, muun muassa muusikon urasta haaveileva alligaattori ja taivaan tähteen rakastunut ötökkä.

Aivan perheen pienemmille elokuvaa ei voi suositella.

Mikael Saarinen

Tähdet: ★★★

Prinsessa ja sammakko
The Princess and the Frog
Yhdysvallat 2009
Ohjaus Ron Clements, John Musker
Suomenkielinen ääniohjaus Markus Bäckman
Käsikirjoitus Ron Clements, John Musker, Rob Edwards, Greg Erb, Don Hall, Jason Oremland
Ääniosissa Anika Noni Rose / Laura Voutilainen, Bruno Campos / Reino Nordin, Keith David /Veeti Kallio, Michael-Leon Wooley / Sasu Moilanen, Jim Cummings / Puntti Valtonen, Jenifer Lewis / Ritva Oksanen
Genre Animaatio
Ikäraja 7
Kesto 1 t 39 min
Ensi-ilta 19. helmikuuta


Aiheeseen liittyvät elokuvat