Puhdistuksen yö: Anarkia

18.7.2014 10:26
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 18.07.2014

Puhdistuksen yö oli yksi viime vuoden yllätyshiteistä. Häijy ja älykäs dystopiatrilleri käsitteli amerikkalaisten kipeää suhdetta väkivaltaan kauhun ja yhteiskuntasatiirin keinoin.

Kekseliäs tarina jatkuu vuodesta 2023, jolloin rikollisus Yhdysvalloissa on saatu laskemaan yhä lähemmäs nollaa. Syynä on kerran vuodessa järjestettävä ”Puhdistus”, jonka aikana kaikki rikokset, myös murha, ovat sallittuja. Kansalaiset voivat purkaa patoutunutta vihaansa ilman rangaistusta 12 tunnin ajan.

Jatko-osa sijoittuu rikkaiden valkoisten suosiman asuinlähiön sijaan Los Angelesin keskustan suojaamattomille kaduille. Päähenkilöitä ovat tummaihoinen äiti ja hänen teini-ikäinen tyttärensä, eron partaalla oleva nuori valkoinen pariskunta ja koston ajama ex-poliisi.

Konseptin luonut ohjaaja-käsikirjoittaja James DeMonaco laajentaa tarinamaailman rohkeasti uudelle tasolle ja jalostaa siitä tuttua, poliittisesti ankaraa ja viihdyttävää kauhutoimintaa.

Puhdistuksen yö: Anarkia -elokuvan traileri

Lisää luettavaa