Ikäkriisi iskee pahasti juuri esikoulun kevätjuhlien ja lomalaitumille pääsemisen aikaan. Pieni Poni-tyttö käyttäisi mieluummin poninaamiota ja laukkaisi pitkin kaupunkia ilman huolen häivää. Hän on kuitenkin kuulemma jo sen verran iso, että moiset leikit pitäisi lopettaa – varsinkin, kun lyhyen kesän jälkeen odottaa oikea koulu, jossa pitäisi osata käyttäytyä vastuullisemmin.
Ponin vanhemmat yrittävät kääntää tytön päätä kärsivällisen rakastavasti, mutta asiaa ei auta naapurirapussa asuva, syksyllä odottavan koulun tiukkapipoinen ja äkäinen rehtori. Onneksi Poni löytää myös mieluisampaa seuraa: pullaa rakastavan pulupoika Puluboin.
Viime aikojen kotimaisten lastenelokuvien tapaan Puluboin ja Ponin leffa perustuu suosittuun lastenkirjaan. Veera Salmen kynäilemä Puluboin ja Ponin kirja leikittelee sanojen ohella myös fontilla ja muulla ulkoasulla. On ehkä kuitenkin hyvä, että vaikka elokuvakin rikkoo toden ja mielikuvituksen rajaa esitellessään elementtejä, joista Poni omaa maailmaansa rakentaa, se on loppujen lopuksi melko suoraviivaista kuvakerrontaa.
Elokuvan on ohjannut näyttelijänä ja muusikkonakin kunnostautunut Mari Rantasila, joka kameran takaa tunnetaan etenkin sellaisista elokuvista kuin Risto Räppääjä, Risto Räppääjä ja polkupyörävaras sekä Risto Räppääjä ja viileä Venla. Onkin turvallista sanoa, että jos on pitänyt kolmesta ensimmäisestä Risto Räppääjä -filmatisoinnista pitänee myös Puluboin ja Ponin leffasta.
Rantasilalla on ihastuttava kyky rakentaa elokuvansa lasten näkökulmasta, Risto Räppääjissä pienen pojan ja Ponin tapauksessa pikkutytön silmin. Ehkä samalla hänen elokuvistaan puuttuu nykyään odotettuja silmäniskuja aikuisille, mutta kyllä meille on ihan riittävästi omiakin leffoja. Jos teatterissa onnistuu jälkikasvun vahtimiselta löytämään oman sisäisen lapsensa, pystyy varmasti nauttimaan tarinoiden vapaasta assosioinnista ja värikkäistä yksityiskohdista.
Monista elokuvista ja tv-sarjoista tutut Anna-Maija Tuokko ja Santtu Karvonen Ponin vanhempina sekä Seppo Halttunen koulubyrokraattina ovat mainioita kukin omalla tavallaan Ponin unelmien tiellä seisovina aikuisina. Äiti ja etenkin isä pyrkivät rauhanomaisin keinoin saamaan Ponin omalle kannalleen ja yrmy rehtorikin kätkee äkeän kulissin taakse outoa salaisuutta.
Elokuva rakentuu kuitenkin täysin tuoreiden kykyjen, nimihahmoja esittävien Aapo Puustin ja Jenni Lausin varaan. Erityisen hatun noston arvoista on kuinka he ovat sisäistäneet eläinminänsä. He reagoivat täysin hahmossa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Bravo!
Elokuvan budjetti on ollut suomalaisittain tyypillisen maltilliset 1,3 miljoonaa euroa. Vähäiset resurssit on kuitenkin käytetty hyvin ja niiden puutetta korvaa varsinkin veteraanikuvaaja Timo Heinäsen kirjankin tapahtumapaikkoina toimineita Helsingin Hakaniemen ja sen lähiympäristön maisemia mukavasti maalaileva kamera.