Väkinäisessä, Yhdysvaltain maahanmuuttopolitiikkaa käsittelevässä draamassa vain Harrison Ford on vaikuttava.
Rajattu maa on Etelä-Afrikasta Yhdysvaltoihin 23 vuotta sitten muuttaneen ohjaaja-käsikirjoittaja Wayne Kramerin (Running Scared, 2006) vakavamielinen melodraama Yhdysvaltain maahanmuuttopolitiikasta. Kramer on lainannut silmiinpistävästi esimerkiksi Crashista (2004) ja Babelista (2006) tuttua tyyliä, jossa monien eri hahmojen elämänkäänteet risteytyvät useissa toisiinsa limittyvissä tarinoissa. Hyökkäävän raskaassa ja ilmeisen saarnaavassa elokuvassa on aivan liikaa samantekeviä henkilöhahmoja, joista vain yksi on aidontuntuinen ja kiinnostava.
Yksiulotteisista ja epäuskottavista juonisäikeistä koostuu jäykkä ihmiskohtaloketju, joka keskittyy tuoreisiin, vakiintuneisiin, laillisesti ja laittomasti Los Angelesissa asuviin amerikkalaista unelmaa metsästäviin maahanmuuttajiin ja heidän onneaan varjostaviin tai edistäviin viranomaisiin. Karkea mutta sympaattinen Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tullilainvalvontaviraston työntekijä Max Brogan (Harrison Ford) yrittää auttaa meksikolaista maahanmuuttajaäitiä (Alice Braga), joka työskentelee laittomasti hikipajassa. Bangladeshilainen, naiivi muslimiteinityttö (Summer Bishil) joutuu FBI:n kynsiin, kun hän kertoo kouluesitelmässään ymmärtävänsä World Trade Centeriin iskeneiden terroristien motiiveja.
Muslimityttöä auttava, määrätietoinen puolustusasianajaja Denise Frankel (Ashley Judd) haluaisi adoptoida afrikkalaisen orpolapsen. Ajatusta vastustaa naisen niljakas aviomies ja maahanmuuttajien hakemuksia käsittelevä Cole (Ray Liotta), joka hyväksikäyttää hölmöä, pysyvän oleskeluluvan haluavaa australialaista näyttelijättären alkua (Alice Eve). Harmitonta mutta muusta tarinasta irrallista huumoria tarjoaa näyttelijättären kanssa heilasteleva brittiläinen muusikko-ateisti Gavin Kossef (Jim Sturgess), joka esiintyy juutalaiseksperttinä saadakseen oleskelu- ja työluvan. Suoranaisiin naurettavuuksiin ja häpeämättömiin palopuheisiin päästään silloin, kun Yhdysvaltain kansalaisuuden pian saava korealainen teinipoika törmää Max Broganin Iranista kotoisin olevaan työkumppaniin, Hamid Baraheriin (Cliff Curtis), joka häpeää vapaamielistä sisartaan.
Kramer ei onnistu punomaan tarinoita yhteen luonnollisesti. Uskottavien sattumien sijaan tapahtumat tuntuvat pakotetun käsikirjoitetuilta. Kohtaloiden yhteen nivoutumista alleviivataan ärsyttävän laskelmoidusti ja muka-hienovaraisesti metaforisilla ilmakuvilla Los Angelesin valtateiden toisiinsa liittyvistä tienristeyksistä. Hahmoihin ei ehditä perehtyä kunnolla kaiken poliittisen ja sosiaalisen paasauksen viedessä kaiken energian, minkä vuoksi henkilöt jäävät hyvin etäisiksi. Kaiken sotkun keskellä ainoastaan Harrison Ford hätkähdyttää. Uupuneena mutta oikeamielisenä maahanmuuttoviranomaisena hän onnistuu pelkillä syvillä huokauksillaan välittämään sellaista vilpitöntä rehellisyyttä, jota koko elokuva kipeästi kaipaisi.