Rakkaus lainassa

9.6.2011 16:55
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 10.06.2011

Rachel on aina ollut kiltti tyttö. Koulussa hän oli ahkera, työelämässä hän on uuttera ja koko ikänsä hän on astunut syrjään, kun hänen paras ystävänsä Darcy saapuu paikalle. Darcy on eläväisen ulospäin suuntautunut, hedonistinen ja rakastaa huomion keskipisteenä olemista.

Darcy järjestää Rachelille 30-vuotissyntymäpäiväjuhlat tehden niistä itselleen tyypillisesti oman show’nsa. Pyöreiden vuosien täyttäminen, nautittu alkoholi ja puolivahingossa tehty tunnustus kuitenkin mullistavat asiat, ja Rachel herää seuraavana aamuna opiskeluaikaisen ihastuksensa vierestä. Ikävä kyllä kyseinen kolli sattuu olemaan Darcyn sulhanen, Dex. Häät häämöttävät vain muutaman viikon päässä – ja Rachel on tietysti Darcyn kaaso.

Vyyhti on melkoinen, sillä helppoa ratkaisua ei ole. Jos Rachel seuraa sydäntään, hän haavoittaa parasta ystäväänsä. Jos hän ei tee mitään, hän joutuu suremaan menetettyä rakkauttaan loppuelämänsä. Paineita asettavat myös Dexin vanhemmat, joille pojan ja Darcyn avioliitto on kunnia-asia ja pahimmillaan jopa elämän ja kuoleman kysymys.
Romanttisille komedioille epätyypillisesti katsoja jopa kiinnostuu kolmiodraamasta ja siitä kuinka tekijät pystyvät sen purkamaan vesittämättä kaikkea todella raskaasti. On todella positiivinen yllätys, että linja säilyy yhtä typerää helpotusratkaisua lukuun ottamatta loppuun asti, ja teoilla annetaan olla seurauksia.

Rakkaus lainassa -elokuvan ongelmaksi nouseekin, että romanttiseksi kohtaukseksi se ei ole kovin ratkiriemukas, ja sen romantiikkakin on suurimmaksi osaksi aika sydäntäsärkevää. Jätä se! -elokuvasta tuttu Ginnifer Goodwin on tarinan sydän, joka kannattelee kerrontaa sen harhaillessa epäuskottavimmillaankaan. Hän onnistuu tekemään ristiriitaisesta epätoivostaan jopa etäisesti huvittavaa seurattavaa. Varsinaisesti komediaosuudesta vastaavat kuitenkin sivuosien esittäjät.

Tärkein ja hauskin rooli on jenkkien Konttori-sarjasta ja Kohti uutta -elokuvasta tuttu John Krasinski, jonka Ethan-hahmo yrittää saada Rachelin kerrankin asettamaan oman edun muiden hyvinvoinnin edelle. Tilannekomiikkaa tarjoilee Ashley Williamsin näyttelemä Ethaniin rakastunut Claire. Steve Howeyn rääväsuinen häntäheikki Marcus tarjoaa myös elokuvan kaipaamaa huumoria.

Elokuvan lopputekstit lupaavat, että tarina jatkuu. Rakkaus lainassa -elokuvan tuottajana toiminut Hilary Swank on ostanut oikeudet myös Emily Giffinin jatko-osalle omalle romaanilleen. Eri asia on, toteutuuko filmatisointi, sillä 35 miljoonan dollarin tuotantobudjetilla kuvattu Rakkaus lainassa tuotti Yhdysvalloissa teatterikierroksella vain vähän yli 30 miljoonaa. Yleisö ei hyväksynyt, että elokuvan alkuasetelmana toimiva syrjähyppy on tarinan ydin, jonka perusteella päähenkilöiden pitää tehdä vaikeita ratkaisuja. Jo lähtökohta teki elokuvan hahmoista yleisön silmissä epämiellyttäviä huolimatta sympaattisista näyttelijöistä.

Jouni Vikman

Tähdet: ★★★

Rakkaus lainassa – Traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa