Resident Evil: Apocalypse

/ / / GENRE , ENSI-ILTA TÄHDET

Raccoon City -kaupungin alle kätketyn laboratorion zombie-virus on tartuttanut kaupungin asukkaita, ja virkavalta eristää kaupungin aikoen tuhota sen asukkaineen. Muutama ylivoimaisia kykyjä omaava ihminen yrittää paeta ennen tuhoa pelastaen pikkutyttöjä ja taistellen zombien lisäksi erilaisia mutantteja vastaan. Videopeliin perustuvan toimintaelokuvan jatko-osa on yhtä pelimäinen, mutta toimii alkuperäistä huonommin. Itse asiassa se toistuvasti suorastaan loukkaa katsojien älykkyyttä.

Ensimmäinen Resident Evil ei sekään ollut mikään kovin hyvä elokuva, mutta se sentään pysyi kasassa sulkiessaan päähenkilönsä maanalaisen laboratorion klaustrofobiseen, zombeja kuhisevaan ympäristöön. Apocalypsen kokoaan jatkuvasti muuttavan kaupungin kaduille sijoitettuna jännitystä ei juuri ole, kun joskus zombeja on, joskus ei vähän sen mukaan, mitä eri ryhmiin hajoitettujen sankareiden milloinkin halutaan tekevän. Ykkönen loi kaikessa hölmöydessään pari kiehtovaakin uutuutta, kuten zombiekoirat. Kakkosessa itsetarkoituksellisen pirullisen suuryrityksen yhä epämääräisemmäksi käyvään toimenkuvaan on zombien luomisen lisäksi kuulunut erilaisten tappajamutanttien kehittäminen. Niiden tarkoituksena on… no, se ei oikeastaan koskaan selviä. Pääasia on, että ne pääsevät myös irralleen zombien sekaan, koska eihän leffa olisi tarpeeksi jännä, jos jollakin pelitason hirviöllä ei olisi isoa konetuliasetta.

Rytmittömässä elokuvassa ei siis ole kohtauksia, on vain pelitasoja. Juoni palvelee niitä itsetarkoituksellisesti; päähenkilöt ovat jumissa kaupungissa, jossa kuolleet heräävät henkiin kannibaaleina, ja mitä he tekevät? Oikaisevat hautausmaan läpi! Se voi kerrottuna kuulostaa hauskalta kalkkunaleffa-ainekselta, mutta katselukokemus on vain kiduttavaa. Typeryydessä ei ole mitään ironista, eikä huonouskaan ole hauskaa, ainoastaan huonoa ja raivostuttavaa. Kaikki elokuvassa on tarkoitettu kääntymään mahdollisimman kivuttomasti tietokonepeliksi. Elokuvakokemus tuntuukin siltä, kuin katsoisi hakkaamis/potkimis/ampumis-pelin pelaamista jonkun olkapään yli.