Resident Evil – Tuho

2.11.2007 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Videopelejä ei vieläkään osata kääntää muiksi kuin kovaäänisiksi, typeriksi toimintarymistelyiksi.

    Miksihän videopelielokuvissa jumputtava musiikki on aina täysillä ja toimintakohtaukset leikataan musiikkivideomaisen nopeasti niin, että niistä on vaikea saada mitään selkoa? Peleissä sentään tunnelmalla on suuri merkitys muutenkin kuin vain kovaäänisten pelästytysten muodossa.

    Uusin Resident Evil ei auta asiaa. Nyt zombie-virus on levinnyt jo koko maapallolle ja samalla muuttanut sen täysin karuksi autiomaaksi. Psyykkisiä voimia omaava Alice (Milla Jovovich) ajelee prätkällään ympäriinsä ja avustaa muita selviytyjiä, kunnes törmää toiseen eloonjääjäporukkaan sekä vanhoihin vihollisiinsa tohtori Isaacsiin (Iain Glen) ja Umbrella-yhtiöön.

    George Romeron zombie-elokuvia ja etenkin niiden epäluottamusta auktoriteetteihin, sotilaisiin ja tiedemiehiin ryöstöviljellään jälleen. Lisäksi Alfred Hitchcockin Linnuista on lainattu kohtaus, joka saa pelkäämään tulevan uusintaversion puolesta. Sotilasjoukko, joka harhailee ympäri autiomaata odottaen kasvottomien zombivihollisten äkillisiä hyökkäyksiä, on helppo tulkita Irak-allegoriaksi. Edellisten elokuvien videopelimäisen typeriä ansoja on hieman vähennetty. Mutta silti keskellä aavikkoa sijaitseva zombeja täynnä oleva kontti tai jälleen yksi jättimutanttizombi loppuvastuksena ovat typeriä.

    Lisää luettavaa