Sävel ja sanat

23.3.2007 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Amerikassa vuonna 2000 yllätyshitiksi nousseen Miss Koviksen käsikirjoittajana tunnetuksi tullut Marc Lawrence on ohjannut jo toisen Hugh Grantin pääosittaman romanttisen komedian – ja onnistunut tällä kertaa huomattavasti paremmin kuin edellisellä. Laimea Kahden viikon iskuaika (2002) onkin jo aiheellisesti unohdettu. Uutuus Sävel ja sanat sijoittuu musiikkiteollisuuteen. Grant on Alex Fletcher, toinen 1980-luvulla hittejä tuottaneen PoP -yhtyeen voimahahmoista. Yhtyeen hajottua hän on tehnyt vain yhden epäonnistuneen soololevyn ja vaipunut lopulta täysin unohduksiin. Ikääntynyt ex-tähti elättää nyt itsensä satunnaisilla laulukeikoilla erilaisissa yleisötilaisuuksissa. Alex saa yllättäen uuden tilaisuuden, kun Amerikan suosituin teini-idoli Cora Corman (Haley Bennett) pyytää häntä kirjoittamaan laulun uudelle levylleen. Sama pyyntö on tosin esitetty seitsemälle muullekin lauluntekijälle, mutta jos Alexin laulu todetaan niistä parhaaksi ja päätyy miljoonien teinipopin ystävien cd-soittimiin, se tietää hänelle uutta uranousua. Matkassa on kuitenkin mutka. Alex on mestari säveltämään tarttuvia kappaleita, mutta hän ei osaa sanoittaa niitä. Hänen asuntonsa viherkasveja hoitaneen kotiapulaisen sijainen Sophie (Drew Barrymore) osoittautuu kuitenkin ilmiömäiseksi riimittelijäksi ja Alex pyytää häntä laulunsa sanoittajaksi. Neuroottiselle ja epävarmalle Sophielle tehtävä ei kuitenkaan ole ongelmaton: kovan kiireen ja paineen alla runosuonen syke heikkenee. Sävel ja sanat voittaa katsojan puolelleen jo alkutekstijaksollaan, jossa PoP esiintyy suurimman hittinsä musiikkivideolla hauskalla tavalla korneissa vaatteissa ja kampauksissa. Sen jälkeenkin vitsien virta on tasainen ja vaikka osa niistä tuntuukin hiukan väkisin väännetyiltä, on joukossa silti paljon enemmän osumia kuin huteja. Tarjolla on hykerryttävää pilaa modernin musiikkiteollisuuden ilmiöistä, hauskaa sanailua ja mainioita sivuhahmoja. Alexin ja Sophien välille kehittyy lopulta myös orastava romanssi, mutta toisin kuin lajityypin elokuvissa monesti, sitä ei käsitellä päällekäyvän imelästi. Vasta aivan elokuvan lopussa yksi kohtaus ehkä lyö hiukan yli, mutta siihen mennessä viihdytys on ollut jo niin virtuoosimaista, että elokuva on voittanut katsojan puolelleen. Amerikkalaiset romanttiset komediat ovat jo pitkään olleet toinen toistaan kehnompia. Niitä katsellessa on usein suorastaan nolottanut tekijöiden puolesta. Sävel ja sanat tuo virkistävän tuulahduksen pahasti ummehtuneeseen lajityyppiin. Vakavasti tarkastellen se on ehkä heppoista työtä, mutta viihteenä aivan verratonta. Jos on menossa elokuvateatteriin viettämään harmitonta ja hauskaa puolitoistatuntista, Sävel ja sanat on varma valinta.

    Lisää luettavaa